Vapinamonologeja

Penis

2012-01-31T09:44:00.001-08:00

Olen tässä viime aikoina istunut muuallakin kuin pöntöllä. Viime viikolla esim. istuin kaksi päivää koulun penkillä. Ajattelin nimittäin kaukaa viisaasti hankkia itselleni pätevyyden ammattiin, koska joskus kuitenkin koittaa se aika, että penikseni menettää nykyisen loistonsa eikä enää ole riittävä meriitti nykyiseen työhöni.

Suomalainen työhän on ollut tapetilla viime aikoina. Sen erityispiirteisiin kuuluu mm. työtovereiden selän takana kyräily, yleinen negatiivisuus ja se, että keljuttaa raskaasti koko ajan. Näissä olen onneksi jo aika hyvä. Se, onko esim. ruotsalainen työ olennaisesti erilaista, ei ole minulle selvinnyt. Eräs toverini ilmeisesti kuitenkin on juuri selvittämässä asiaa, joten ehkä saamme kuulla siitä jossain seuraavassa monologissa.

Mutta tapetista seuraavaan ajankohtaiseen tapettiasiaan, eli kissojen tappamiseen. Oletteko harrastaneet? Itse en ole ja epäilen, että lukijoistakin aika harva. Ehkä korkeintaan muutamat maalla kasvaneet ja se yksi nimeltä mainitsematon mulkku. Monien isovanhemmat sen sijaan varmaan ovat. Osa jopa toimestaan nauttien. No toivottavasti eivät sentään.

Toimestaan nauttien tappamista on kuulemma harjoitettu myös ulkomaassa. Jotkut ovat jopa kuvanneet tointa videolle. Tällainen on kuulemma sekä sankarillista, että ilmeisesti hauskaa huumoria sikäli mikäli tappaminen kohdistuu vihollismaan siviiliväestöön eikä heidän kissoihinsa. Tämä saattaa hämmentää valistumatonta lukijaa, koska ovathan vihollismaalaisetkin usein melko karvaisia. Jotain jää kuitenkin puuttumaan aawww-söpöydestä. Valitettavaa heidän kannaltaan.

Omasta puolestani pidän valitettavana sitä, että edellä mainittua opiskelutointani yritetään kovasti hankaloittaa kaiken maailman säädöksillä ja pykälillä ja mitä niitä nyt onkaan. Mutta ei siitä sen enempää, oikeastaan mainitsin koko opiskeluasian vain siksi, että saisin taas puhua peniksestäni internetissä.

Ruotsalaisesta työstä ja peniksestä tuli muuten mieleeni vielä yksi ajankohtainen kysymys. Oletteko homoilleet?

Saunatonttu

2012-01-05T09:08:00.000-08:00

Olen ollut joululomalla, joten on pitkästä aikaa ollut aikaa istua rauhassa paskalla. Ja jouluruokaähkyissä sitä aikaa kuluikin mukavasti. Siinä pöntöllä istuessa on ehtinyt lueskella yhtä ja toista. Skenepisteitä saanee kerättyä Astro Lihjamon, Läjä Äijälän ja Pupu Lihaviston runokokoelmalla Runjen kevät. Kevät ei kuitenkaan ole vielä tulossa, joten ei siitä sen enempää.

Koska en ole kovin menestyksekäs skenettäjä, olen epätoivoisena ilmoittautunut pelaamaan rocksalibandyn SM -kisoihin. Siellä me rockmaailman kuuluisuudet sitten kirmaamme rinta rinnan reikäpallon perässä ja ilottelemme ilmaveivein tavisten hurratessa katsomossa. Kirmaamisesta tulikin mieleeni musamaraton: itsehän en tokikaan osallistunut, mutta esim. Hynynen oli mukana.

Paskalukemistona onkin tällä hetkellä Hynysen runokirja, jonka nimeä en muista enkä jaksa tarkistaa. Elitismipisteiden laskun uhallakin nappasin kyseisen teoksen kirjastosta matkaan, kun sattumalta eteen sattui, enkä osannut päättää lukemis- ja lukemattajättämisperusteluiden pömpöösiyden välillä. Monenlaista muutakin on sattunut. Esimerkiksi sunnuntaina 1.1. oli niin paha krapula, että sattui polveen.

Rapulakakat kyseisenä sunnuntaina sain suorittaa ulkokäymälässä Kesälahdella. Kesäkin oli viimein jäänyt taakse ja pakkasta oli lähemmäs kymmenen astetta. Vaikka perjantaina lahti oli vielä vellonut vapaana, pilkkijöitä oli jo rientänyt neitseelliselle jäälle. Jännä eläin se pilkkijä.

Kyseisellä mökkireissulla harrastettiin myös brutaalia neitsyydenviemistä ja samalla ruumiiseen sekaantumista tölkkipersekanan muodossa. Kanojen hanuriin siis tungettiin avattu oluttölkki, johon on lisätty mausteita. Voinette kuvitella kokin autuaan ilmeen aktia suoritettaessa. Sitten vaan tiput uuniin paistumaan. Tuli hyvää. Ja ähkykin viimeistään myöhemmin yöllä kevyen saunasalaatin aka saunatontun jälkeen.

Toim. huom.: Saunatonttu summaa tämän Vapinamonologin mukavasti läjään.

Työttömyys on ihmisen parasta aikaa

2011-08-25T11:27:00.001-07:00

Työttömänä on mukavaa. Ehtii harrastaa, pitää huolta ruumistaan ja sielustaan, nukkua tarpeeksi ja monin muinkin tavoin nauttia elämästään. Ei tarvitse pakkokännätä viikonloppuna kestääkseen tulevan työviikon ja toisaalta voi arkikännätä, jos tarvetta ilmenee.

Kaiken kaikkiaan työttömyys on ihmisen parasta aikaa. Mutta kuten moni muukin hyvä, sekin loppuu ennen aikojaan. Niinpä allekirjoittanutkin on jälleen päivätyön raskaan raataja. Töissä on toki se hyvä puoli, että saa rahaa, jolla voi hankkia harrastusvälineitä, jotta voi sitten työttömänä taas harrastaa.

Täytyykin kiittää valtiota, joka palkkaa tällaisiakin kirjoittajan kaltaisia hihhuleita ihan vaan siksi, että on penis. Ei tämä siitin nimittäin, vaikka se toki ihan toimiva onkin, mihinkään muuhun työhön riitä. Niissä tarvittaisiin osaamista tai ansioita ja niitä ei sitten olekaan. Toisaalta on hyvin ymmärrettävää, että se on pikkulasten parissa työskennellessä tarpeellinen värkki.

Värkeistä muuten tuli mieleeni kasvikuivuri. Sekin on kätevä vempele. Mukavasti kuivattaa sienet ja chilit ja mitä noita nyt onkaan. Harmi vaan, ettei työläinen meinaa ehtiä sienestääkään. Chilit sentään kasvavat itsekseenkin, kunhan vähän muistaa kastella.

Ja kastelemisesta päästään taas värkkeihin. Mutta ehkä se on jo toinen juttu.

Kahen kilon jytky

2011-05-01T00:07:00.000-07:00

Kahen kilon jytky! Nimittäin oli huh huh. Melkoinen kasa kakkaa jytkähti pyllystäni pönttöön näin vappulounaiden jälkimainingeissa ja koska siiastuskausi ei ole vielä alkanut toi se mieleeni äskeiset vaalit.

Vaaleissa usein on hankalaa löytää ketään ehdokasta, tai oikeastaan puoluetta, jota voisi hyvällä omalla tunnolla äänestään. Jos kaiken maailman vitsipuolueet sivuutetaan, jää tarkasteltavaksemme Kommarit, Vasurit, Kokoomus, Keskusta, Demarit ja Viheriät. Näistä sitten voi alkaa rankkaamaan pahimpia pois.

Keskusta nyt on Keskusta ja Demarit aika laimeita ja Kommunistitkin vähän vanha juttu, vaikka laulunsa ovatkin mitä parhaimpia. Jätettäköön nämä tällä kertaa laajempien tarkastelujen ulkopuolelle.

Kokoomuslaisethan ovat tunnetusti pahoja ihmisiä, joten heitä äänestänee ainoastaan vannoutunut heavy metallisti. Vaikka tunnenkin ajoittain lievää viehtymystä pahuuteen, pidän kuitenkin enemmän kaikenlaisesta pelleilymusiikista. Näin ollen suoritin arvontani Vasureiden ja Viherpiirpertäjien välillä.

Näiden välillä kamppailu olikin kova ja verinen. Vihreät olivat julistautuneet Perussuomalaisten vastavoimaksi ja näin jälkikäteen tarkastellen uhosivat aivan liian pienillä lihaksilla. Lisäksi Vihreät ovat toki hieman ärsyttäviä cityhipstereitä.

Vassarit sen sijaan julistivat itsensä hieman urpoiksi internetissä ja sosiaalisissa medioissa keskittymällä lapsellisesti ja henkilökohtaisuuksiin mennen haukkumaan vihollispuolueidensa jäseniä, kannattajia, pukeutumista ja varmaan kaikkia muitakin henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Kyseisellä metodilla pärjää varmaan ala-asteen vaaleissa hyvinkin.

Oma ratkaisuni oli alkaa kasvattaa ironista metsuripartaa ja antaa ääni Vihreille. Vihreinä rehottavat myös chilipensaat. Kohta ei sekaan mahdu. Ihan hyvä väri se on.

Sairaslomalla

2011-04-05T00:26:00.001-07:00

Olenpa tässä ollut sairaslomalla. Sairasloman hyviä puolia ovat mm. se, ettei tarvitse käydä töissä ja se, että ehtii vääntää aamukakan kunnolla ilman kiirettä.

Työaamuina kakkaaminen jää usein hätäiseksi, koska heti heräämisen jälkeen ei tietenkään vielä ole kunnon hätä, mutta ennen töihin lähtöä usein kuitenkin jo sen verran kakattaa, että ensimmäisessä ylämäessä livahtaa housuun, ellei yhtään käy tyhjentämässä. Tämä johtaa siihen, että täytyy käydä nopealla istunnolla, joka usein jää vaillinaiseksi ja on muutoinkin epätyydyttävä.

Vaillinainen olo jatkuu sitten töissäkin. Koko ajan on tunne, että suoliston mutkiin jäi tavaraa, muttei kuitenkaan kokonaisen kakkasession verran. Pieni hätä kutittelee koko ajan, mutta oikein missään välissä ei ole riittävästi aikaa, mennä ajatuksen kanssa pöntölle istahtamaan. Täytyy vain kestää ja odotella iltapäivään, jolloin on vähemmän hektistä.

Joskus tosin onnistun suoriutumaan lounaasta niin nopeasti, että jää aika istua vessassakin. Ajankohta on silloin muutenkin sopiva, koska uutta ruokaa on ahdettu elimistöön ja tämä tietenkin edesauttaa vanhojen jätteiden poistumista. Lisäksi lounaan jälkeen on tapana vielä nauttia suoliston toimintaa tehostavaa kahvia.

Sairasloman huonoja puolia on esim. se, että on sairas ja se, että loma jää yleensä lyhytaikaiseksi. Itsekin taidan palata huomenna taas työn raskaan raadantaan ja rauhaisat ja luonnolliseen tahtiin toteutetut kakkaamiset ovat jälleen muisto vain.

Suppilovahvero

2010-04-28T10:38:00.001-07:00

Tuossa eilisaamuna ihan normaalisti aamukakat vääntelin ja ei mitenkään erityiseltä tuntunut, ei liian jäykkää eikä liian löysää, ihan sellaista mukavasti irtoavaa kakkaa. Aloin siinä sitten pyyhkimään ja paperiinkin tuntui tarttuvan ihan ettei mitään. Ehkä kolmannella pyyhkäisyllä aloin kuitenkin ihmetellä, kun tuntui siltä, kuin joku kokkare roikkuisi peräaukon tietämillä.

Tuumin, että hitto vie, onko nyt pyllykarvoihin jäänyt riippumaan löntti, ja pyyhkäisin uudelleen. Kyllä siellä jotain tuntui olevan, mutta ei se siitä mihinkään parilla pyyhkäisyllä hävinnyt. Otin sitten kunnolla paperia kätöseeni ja tartuin kiinni kakkakökkäreeseen ja vedin sen tarkemmin syynättäväksi.

Vähän aikaa ihmettelin, että mikä tuossa nyt on, tuollainen vajaa kymmensenttinen pitkulainen aika kestävän oloinen lämpäre. Sitten tajusin, että saakutti soikoon, sehän on suppilovahvero! Kokonaisena varmaankin töissä kiiressä nielaistu ja kokonaisena selvinnyt myös ruoansulatuskanavan sokkeloista. Melkoisia seikkailuja se varmaan oli kokenut, mutten viitsinyt talteen ottaa, vaan säälittä tiputin pönttöön ja viimeistelin pyyhkimiseen, joka sujuikin loppuun ongelmitta.

Lukemisena oli Jukka Itkosen Laulu laulusta.

Kuuloja

2009-12-28T07:48:00.000-08:00

Kuulinpa tuossa hurjia. Joku nimittäin väitti lukeneensa blogiani. Tosin kyseessä saattoi olla myös ankarasta joulunvietosta johtuva aistiharha ja tällöin olisi hieman kyseenalaista puhua varsinaisesti kuulemisesta. Tällaisten hallusinaatioiden kohdallahan varsinaista äänilähteestä kuuloelimiin aaltoliikkeenä tapahtuvaa energian siirtoa ei nimittäin ilmeisestikään tapahdu.

Itse en muutamista tuttavistani poiketen kuule lainkaan jatkuvaa ininää korvissani. Ainoastaan välillä, yleensä vain muutamien sekuntien ajan, voin tämän vinkunan aistia. Yleisestihän uskotaan tinnituksen johtuvan kuulovauriosta. Eräs asioista perillä oleva ystäväni ja suuren luokan musiikkiteoreetikko kuitenkin kertoi minulle toisin: se ininä on jonkinlainen universumin perustaajuus, jonka vain herkkäkorvaisimmat ja -mielisimmät kuulevat.

Monenlaista muutakin on kuultu tässä viime aikoina. Tanssisali Lutakon alakerrasta kuului vallan järkyttäviä joululauluja (1) tässä taannoin. Lisäksi kylillä puhutaan, että Pensselisedän lisäksi joku muukin ulkomaalainen olisi äänitellyt laulujaan (2) lähiseuduilla. Ehkä hurjinta kaikesta on kuitenkin ollut jouluaattoyönä keskustansuunnalta kaikunut Ukkometso.

Monet ovat lakanneet kuulemasta heinäsirkkojen siritystä. Kehittyneempi ja halutumpi versio tästä olisi saada kuulumattomiin lasten kirkuna, naapurin koiran ulvonta sekä akkojen mäkätys. Ankaralla henkisellä harjoittelulla ja meditaatiolla joiden mestareiden väitetään onnistuneen viimeisimmässä.

Mutta nyt joulunvietto vaatii lisäveroaan ja nöyrän kertojanne on riennettävä vesiklosettiin.

(1)http://www.myspace.com/joulupukkijaapurit
(2)http://www.myspace.com/thingsandstuffsongs

Tiloja

2009-04-15T10:57:00.000-07:00

Kävinpä muuten tässä taannoin uimahallin vessassa paskalla. Valitettavasti minulla ei ollut mukanani mitään lukemista, ymmärrettävästä syystä. Oletettavasti jokseenkin samasta syystä myös seinäkirjoitukset puuttuivat tyystin. Tilaa oli hieman enemmän, kuin legendaarisissa, Alvar Aallon suunnittelemissa, eriöissä.

Sen sijaan altaan puolella tilaa on ajoittain niukasti. Yleensä suurikin määrä uimareita mahtuu kiertämään kahden altaan yhdistelmää, kunhan kaikki noudattavat samaa kiertosuuntaa ja uivat vähän laidassa. Tällöin keskelle jää aivan riittävästi tilaa ohitella muita ja sitä tilaahan kaltaiseni atleetti ja vesipeto joutuukin monesti käyttämään.

Usein kuitenkin varttuneemmilla rouvashenkilöillä on pakottava tarve puhu ystävättärelleen uinnin aikana. Tällöin nämä konkarit tietenkin katsovat oikeudekseen uida rinnakkain ja täten täyttää altaan keskikaistan, jolloin ohittamisen on tapahduttava vastaantulijoiden, eli vihollisten, kaistan kautta. Tämä on tietenkin kovin hankalaa silloin, kun vastaantulijoita on useita.

Jostakin tuli mieleeni tissit. Joskus jotkut naarasihmiset uivat nimittäin selkää ja tilanteesta riippuen näky voi olla kovinkin esteettinen. Kerranpa oli altaassa yhtä aikaa tällainen silmää miellyttävä selkäuimari, sekä vallan erikoinen varttuneempi rouvashenkilö. Aina sopivalta etäisyydeltään selkäuimarin ohittaessaan tämä rouva ikään kuin vahingossa, mutta kuitenkin silmin nähden tahallaan pärskytti vettä tämän selkäuimarin naamalle. Sikälihän tämä toiminta oli ymmärrettävää, että selkäuimari taisi olla ulkomaalainen ja siten toki varttuneemman rouvan ilmeinen vihollinen.

Vihollisista kuuleekin sitten enemmän siellä saunan puolella. Ja oikeastaan muistakin asioista. Jos jostakin asiasta on totuus saatava selville, niin kannattaa mennä kysymään uimahallin saunatiloista. Siellä tiedetään. Jonkun kannattaisi toimittaa jonkinlainen kirja saunassa kuulluista totuuksista.

Uimahallin saunastapa vielä tulikin mieleeni, että kun menin sinne ja istuin lauteelle, niin siellä jo ennestään istuskelleet varttuneemmat herrasmiehet vaihtoivat heti puheenaiheeseensa parturissa käymiseen. Kyllä minä tätä kaljua olen yrittänyt kasvattaa ja hiusraja pakenee kuin en nyt sano kuka ja missä sodassa.

Oikeastaan aikomukseni oli kirjoittaa enemmänkin tiloista. Facebookin tilapäivitykset ne vasta hauskoja nimittäin ovat. Tahtotilat ja muut taitavat sitten olla muiden heiniä. Tai kauroja. Tai jotain.

Urveloiden Joululevy: Jouluksi kotiin

2008-12-19T05:28:00.000-08:00

Jotkut Urvelot, eli Valkoinen Lootus, J.P.Ukki, P.A.Nunanuttu, Joel Oulu ja Kaineri Kuusi ovat Tero Tunturin kanssa äänittäneet melkoisen pläjäyksen uutta joulumusiikkia.

Levy alkaa, kuten monen muunkin joulu, kappaleella Jouluksi kotiin. Siellä kotona sitten huomataan, että meininki ei olekaan ihan sama kuin lapsuuden jouluina. Tarkemmin ajatellen, eihän se ole ollut sitä enää vuosikausiin. Arkirealismia vai inhorealismia, se kai riippuu tulkitsijasta.

Rumpalina toimiva Casio onnistuu persoonallisilla filleillään tiputtamaan useammankin soittajan reestä useampaankin kertaan ja ylväs kitarasoolo puolestaan meinaa tiputtaa kuulijan tuolilta. Solistin vibrato on niin syvä ja muhkea, että melkein voi kuulla viiksien tuhinan.

Seuraava kappale, Joulupukin krapula, kertoo joulun ahkeran työläisen kommelluksista, Meininki on ajoin nousuhumalaisen railakas ja toisinaan taas laskuhumalaisen masentunut. Moiseen lähes progressiiviseen vaihteluun sopiikin oivallisesti keskivälin huilukaksintaistelu, jonka taustalla basisti intoutuu melkoiseen iloitteluun.

Kolmantena kuullaan Joulu työvoimatoimistossa. Ahkerasta työnhausta uupunut päähenkilö nukahtaa työkkäriin jonoon ja jää jouluksi lukkojen taakse. Alun Neilyoungmaisita tunnelmista päästään kertosäkeen konekompin tahdittamina Anssikelamaisiin fiiliksiin ja mikäs sen sopivampaa, tekeväthän Kela ja Työvoiomatoimisto ainakin näennäisesti yhteistyötä.

Komodon joulu jatkaa samaa linjaa kertoen myöskin vähäosaisten joulunvietosta. Tämä tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun joulun hengen mukaisesti tulontasausta suorittaen saadaan jouluiloa myös köyhään talouteen ja ystävätkin saapuvat paikalle.

Lopetuskappaleena on ylväs versio O Tannebaumista sovitettuna neljälle bassokitaralle ja noin tusinalle fuzzille. Meininki ja soundi ovat sen sorttiset, että varmaan Jeesuskin tärisee haudassaan ja Joulupukilta tipahtava tekohampaat.

Äänite ilmestyy yleisesti kuultavaksi lähipäivinä: http://www.myspace.com/joulupukkijaapurit

Mattilan Baari

2008-11-10T09:18:00.000-08:00

Heikkinen on viime aikoina paskalla istuessaan lueskellut M.A. Nummisen romaania Baarien mies. Sitä lukiessaan hän on usein muistellut lämmöllä Mattilan Baaria. Nyt jo vuosia sitten lopetettu Mattilan Baari sijaitsi Lappeenrannassa, Mattilantiellä eräässä omakotitalossa, jonka numeron Heikkinen on jo unohtanut, mutta aikoo tarkistaa seuraavan kerran Lappeenrannassa vieraillessaan.

Heikkisellä oli vuosituhannen vaihteessa vielä Lappeenrannassa asuessaan usein tapana käydä ystävänsä Ukkosen kanssa Mattilan Baarissa nauttimassa keskioluesta ja hyvästä seurasta. Ukkosen lisäksi oli mahdollista kohdata kylän varttuneempaa ja kokeneenpa väkeä sekä joskus myös nuorisoa, johon Heikkinen silloin vielä itsekin kuului.

Mattilan Baarin henkilökunta, etenkin jo edesmennyt omistaja Elvi, oli miellyttävää ja ammattitaitoista väkeä. Baari oli sisustettu kotoisan viihtyisäksi ja tarjolla oli monenlaisia virvokkeita. Oluthanasta pystyi valitsemaan joko ison tai pienen tuopin ja pullo-oluita oli tarjolla monta sorttia. Ainakin Legenda-olueeseen Heikkinen muista Mattilan Baarissa törmänneensä

Baarin nurkassa oli myös levyautomaatti, jota etenkin viikonloppuisin menon yllyttyä villiksi soitettiin ahkerasti. Joskus hurjimmat asiakkaat yltyivät jopa tanssahtelemaan. Muistaapa Heikkinen jopa jonkun joskus tarttuneen kitaraankin ja esittäneen jonkun suositun kappaleen.

Tätä kirjoittaessaan Heikkinen huomaa olevansa janoinen, mutta harmikseen muistaa, että lähikuppila on maanantaisin suljettu ja keskustaan asti ei tee mieli lähteä. Onneksi Heikkisellä on viikonlopun saunomisen jäljiltä jääkaapissa kaksi tölkkiä keskiolutta. Niistä toisella voi oivallisesti sammuttaa janon ja toisen säästää tiistaita varten, jolloin Heikkisen kotitalossa on taas yleinen saunavuoro.

Varmuus on hienoa

2008-11-03T03:39:00.000-08:00

Kannattaa muuten ottaa niitä varmuuskopioita. Ja varmuuskopioiden kopioita. Tuossa viikonloppuna päätin asentaa Windowsin uudestaan ja kopioin kaikki tärkeät jutut dvd-levylle talteen. Itse asennus sujui yllättävän kivuttomasti; päivityksiin sitten menikin vähän enemmän aikaa. Esimerkiksi virustorjuntaohjelma ja palomuuri eivät suostuneet edes asentumaan, ennen kuin Windowsia oli päivitetty.

Varsinaisia ongelmia alkoi tulla vasta, kun aloin latailemaan varmuuskopioituja tiedostoja takaisin koneelle. Paketit kyllä näkyvät levyllä, mutta niitä ei saa siirrettyä koneelle tai avattua tai mitään muutakaan. Virheilmoituksia pukkaa. Ankarasti googlaten ja kavereilta kysellen löysin toimintaohjeita ja parillakin ohjelmalla yritin tiedostoja palauttaa, mutta eipä ole vielä onnistunut. Tieteellinen testiryhmämme jatkaa työtään ongelman parissa.

Siellä nyt on dvd:llä hyvässä tallessa esim. koko tähänastinen kirjallinen tuotanto, kohtuullinen läjä kotiäänityksiä sekä kaikenlaista toisarvoisempaa, kuten isohko kasa digikuvia ja muutama toivelaulukirjallinen nuotiolauluja. Niin hyvässä tallessa, ettei niihin pääse itsekkään käsiksi. Kosolti harmittaa.

Oisitte tullu aikasemmin

2008-09-22T08:12:00.001-07:00

Kauan sitten jossain kaukana, tai siis viime kesänä tuolla kaupungin toisella puolella olimme laulu- ja soitinyhtye TET-Anuksen poikien palauttamassa tyhjiä pulloja lähi-Siwaan. Kello oli jo 20.45, mutta arvelimme vielä hyvinkin ehtivämme. Mutta eipäs se sitten ollutkaan liian helppoa: pullonpalautusautomaatti nimittäin näytti häiriöilmoitusta ja piippasi villisti. Jäsen-Tommo siitä sitten lähti kassatytölle asiasta ilmoittamaan, mutta vastauksena oli vain: ”olisitte tulleet aikasemmin”. Jäivät sitten palauttamatta ne pullot.

Tuossa hetki sitten sain, en mitenkään kovin aikaisin, maksumuistutukset opintolainojeni koroista. Ihan kivaa sikäli, että koskaan en ollut niistä laskuja saanut. Lähetin sitten kuitenkin Kelalle korkoavustushakemuksen, koska moiseen apuun kaltaisellani pienituloisella on tässä maassa monien harmiksi oikeus. Kela kuitenkin hylkäsi hakemukseni sillä perusteella, että se ei ollut ajoissa perillä. Ajoissa olisi ollut samana päivä, jona laskut, joihin avustusta hain, oli pankista postitettu. Tälläkään kertaa ei siis nopeus riittänyt.

Paholaiselle lupaillaan sympatiaa, köyhälle ei. Lähinnä sitä vaan on kuullut vittuilua, että ”menisit töihin”. Jos tässä joskus kuitenkin vielä sattuu niin iloisesti, että päätyy harrastamaan sukupuoliyhdyntää, vaikka edes säälistä, niin täytyy muistaa tulla ajoissa. Muuten jää varmaan silloinkin saamatta.

Kohtasin unen ja valveen rajamailla Jumalan

2008-07-22T07:00:00.000-07:00

Kohtasin unen ja valveen rajamailla Jumalan. Hän sanoi vihaavansa minua ja kehotti välttämään ulkona liikkumista ukonilmalla. Kuulemma ennenkin ukonvaajat ovat kaltaisiani saattaneet ennenaikaiseen hautaan. Ja toki tietenkin helvettiin.

Olin erityisen reippaalla ja päällä kohtuullisen turhautunut moiseen nukkumiseni häiritsemiseen, joten ilmoitin, että moisten mielikuvitusolentojen uhkailuja en pidä juuri minään ja että kyllä minulla on suojelijani. Varmaan jotain siihen päälle uhosinkin ja yritin jatkaa unia.

Jälkikäteen ajatellen minun ja Jumalan välinen vihollisuussuhde on melko ilmeinen. Lähettäähän kyseinen epeli läheiseni surutta helvettiin kärsimään ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi ja jo maan päälläkin piinaa ainakin kätyreidensä välityksellä.

Ilmeisesti tässä pitäisi siis alkaa palvoa Paholaista. Olisipa sitten ainakin jo valmiiksi hyvät välit tulevaan isännöitsijään, saattaisi vaikka päästä jonkun kaverinsa naapuriin viettämään sitä iankaikkista tuskaa ja hammastenkiristystä.

No oommiekii kerran Turuss'

2008-07-13T14:04:00.000-07:00

Olinpa tuossa taannoin Turussa keskiaikamarkkinoilla soittelemassa muzakkia Ancient Bear Cult –yhtyeen kera ja eräs nuori tyttönen oli pongannut kalsarini tunikan alta ja katsoi jopa aiheelliseksi mainita siitä blogissaan. Tällaiselle lähempänä kolmekymmentä riutuvalle miehellehän on toki imartelevaa, että lähes kymmenen vuotta nuorempi pimu kyttää sitä osaa vartalosta, jonka suojana alushousuja pidetään, mutta miettikääpä asetelmaa toisin päin. Sitä paheksuttaisiin ankarasti.

Tänä kesänä olen ajoittain käyttänyt myös kilttiä. Tällöin naiset kovin usein kyselevät, että mitäs siellä alla on. Luulenpa, että jos itse alkaisin kysellä naisilta, että onkos tänään pikkuhousut jalassa vai ei ja jos on, niin minkähän malliset, niin varmaan kyllä tulisi käsilaukusta ohimoon ja ”sika” kaikuisi kovemmin, kuin Juice Leskisen muistokonsertissa.

Missä on siis tasa-arvo? Ei ainakaan vessassa. Nainen voi kyllä käydä miesten vessassa, jos naisten vessaan on jonoa ja silloin hän on vain moderni ja sinut itsensä kanssa, mutta jos mies eksyy naisten vessaan, niin soitetaan poliisi.

Ai niin, Tapiolle piti kertoa, että loppusoinnut ovat kivoja. Kiva on kivaa ja tosi fantsua ja silleen, hei daa. Happy happy joy joy. No kyllähän niillä riimeillä voi luoda tietynlaista sujuvuutta ja letkeää vaikutelmaa ja joihinkin rallatuksiinhan ne sopivatkin. Siksipä niitä kappaleissamme viljelläänkin.

Hei ystävät, palasin matkalta äsken
nyt uutta tarinaa kuulemaan käsken
Totta vai ei, sitä paljastettu ei meille
ja niinpä sen pähkäily jääkin nyt teille

Kyseinen tekstinäytehän on toki allekirjoittaneen käsialaa, mutta tietysti esitimme aiemmin mainitulla Turun keikalla myös pari Tapion kääntämää tradia.

Mutta tämähän meni nyt aivan jaaritteluksi ja lipsahti ladulta. Loppukaneetiksi voisi mainostaa riimien ystäville J.Alakuloa. Esim. kappaleessa Tapoin kuusi miestä Mattilassa on tiukkaa riimiä ja tämän kertaista aihetta, eli tasa-arvoa, sivutaan sen verran, että niiden kuuden miehen lisäksi tapetaan myös kaksi suulasta ja vittumaista naista.

Pul pul pul

2008-05-23T06:39:00.001-07:00

Hähää, luulitte varmaan noita kakka-plumpsauksiksi, te ruojat, mutta kotiviinipönttö se on joka tuolla nurkassa pulputtaa. Tällä kertaa valmistuu ensiluokkaista kuivaa valkoviiniä sivistyneeseen kesäsiemailuun. Tai mistä sitä etukäteen tietää, mitä pöntöstä paljastuu. Hyvää ja petollista sen sisältö lienee ja johtaa turmioon.

”Viinaa ei tarvitse juoda, mutta sitä pitää olla”, sanoin Pentti Saarikoski, jonka saavutukset juoppoudenkin alla ovat kiistattomat. Koska itse en yllä aivan vastaaviin suorituksiin, en sanataiteen enkä juoppoudenkaan alalla, kelpaa minulle viini vallan mainiosti. Joka tapauksessa asiallinen viinivarasto luo turvallisuuden tunnetta. Tietää, että voi vetäistä kännin ihan tuosta vaan, vaikka aamuviideltä, jos tulee pakottava tarve. Ja joskushan se tulee.

Eilen otin treeneihin ja viiksipileiden etkoille evääksi hieman punkeroista jalapenopurkissa. Jalapenoltahan se vähän maistuikin, huolimatta siitä, että olin purkin huolellisesti tiskannut ja varmaan hillopurkkinakin välissä käyttänyt. Kyllä elämä on ihmeellistä. Ja jos jäi askarruttamaan, niin voi tässä paljastaa: jalapeno ei kuulu mielestäni parhaimpien punaviinin maustamiseen käytettävien asioiden joukkoon.

Sen sijaan pitsaan jalapenot sopivat oivallisesta. Pitsan kanssa maistuu myös viini. Voisinkin tekaista tänään kunnon läskipitsan. On tullut elettyä liian terveellisesti tämä viikko.

Lenkkeily, lihominen, alkoholi

2008-04-26T07:59:00.001-07:00

Istuinpa tuossa paskalla ja luin Arno Kotroa. Aika epeli. Siitä pöntöltä noustessani tein sitten mielenkiintoisen havainnon: on meinaan polvet kipeät. Tämähän tarkoittaa sitä, että kevään kunniaksi aloittamani lenkkeily on ollut tehokasta.

Luulen, että paikkojen kipeytymisen lisäksi lenkkeily aiheuttaa myös lihomista. On nimittäin paljon enemmän nälkä ja silloin tietysti tulee syötyäkin enemmän, eikä siinä jolkottaessa kuitenkaan niin paljon energia kulu.

Lihominen uhkaa suomalaisia noin laajempanakin joukkona, mikäli keskioluen alkoholipitoisuutta päätetään laskea. Sittenhän sitä joutuisi juomaan vielä paljon enemmän. Kaljamahat ne vaan turpoaisivat. Varmuuden varalta pitää varmaan seuraavassa kotiviinisatsissa hakea maksimaalista alkoholipitoisuutta.

Vaikka varoitustarroja ei viinapulloihin tulekaan, voisi sellaisia kyllä kottaraispäniköihin liimailla. Kotiviini on nimittäin petollista ja johtaa turmioon. It’s only alcohol, but I like it.

Naapureiden äänet

2008-03-18T00:22:00.001-07:00

Naapureiden ääntelyt kuuluvat erityisen hyvin vessaan. Etenkin esimerkiksi oksennusäänet ja mitä muuta vessassa nyt tehdäänkään. Itse yritän aina vessassa pierrä ihan täysiä, koska siellä on mukava kaiku.

Toiset naapurit pitävät paljon ääntä ja toisista ei kuule juuri mitään. Esimerkiksi seinänaapurini on hyvin hiljaa, mutta sen sijaan käytävän päässä asuva tyttö tykkää huudattaa koiraansa kohtuuttomalla äänenvoimakkuudella useita tunteja päivässä. Musiikin kuuntelemisen lujalla voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta koiran luukuttamista en löydä järjen hiventäkään. No, naiset nyt ovat omituisia.

Yläkerran naapuri harrastaa musiikin luukuttamista. Tai ehkä näillä äänieristyksillä ei tarvitse edes luukuttaa. Joka tapauksessa esim. viime viikolla musiikkiherätys oli lähes yhtä säännöllinen, kuin kahvimukin jälkeinen aamupaska. Aina samaan aikaan aamusta alkoi milloin minkäkin sorttinen musiikki pauhata.

Kyseinen naapuri myös tykkää soittaa kantria. Useita tunteja päivässä. Hyvin vetää kyllä, ei sillä, ja joskus on apuvoimiakin. Mutta jalanpolkemisen ja jiihaa-huudot soisi jätettävän vähemmälle.

Myöskään aamuyöstä en mielelläni kuuntelisi äänekästä levymusiikki, pompintaa ja kannustushuutoja, älämölöä tai edes livemusiikkia. Myös poraamisen ja sahaamisen voisi hoitaa virastoaikana. Ei mielellään ennen kymmentä.

Naapuritalossa pitää majaansa lastentarha. Lapsilla on ulkoillessaan tapana huutaa ihan täysiä ja saakutin korkealta. Siinä kalpenee jo Teräsbetonikin.

Itsehän olen hyvin hiljainen.
- vai mitä naapurit?

Eturengasvaras

2008-02-03T13:08:00.000-08:00

Joku ilkeämielinen otus oli pöllinyt polkupyöräni eturenkaan. Ja kaiken hyvän lisäksi, oli mokoma hyväkäs jättänyt tilalle ihan huonon vastaavan. Laakerit ja kierteet särki. Aja siinä sitten huonosti rullaavalla renkaalla, joka ei edes ole millään kiinni. Enpä uskaltanut enää juovuksissa moisella härvelillä ajaa.

Tässä tilanteessa on muutamia mahdollisia toimintamalleja:

1) Ehkä hienoin olisi ruveta salapoliisityöhön, jäljittää varas, hakata häneltä polvilumpiot muusiksi, työntää ruosteisia nauloja mokoman lurjuksen kynsien alle ja käpyjä peräsuoleen sekä anastaa rengas takaisin.
2) Kohtuullisen tyylikäs vaihtoehto olisi myös opetella keulimaan, eli leijuttamaan etupyörään, niin hyvin, että voisi ajaa ilman eturengasta.
3) Aika tylsä, mutta sinänsä yksinkertainen ratkaisu olisi käydä ostamassa neekeriltä uusi rengas.

PS: Iso kalja sille, joka ampuu rengasvarkaan

Kymppikassin paluu?

2008-01-29T02:55:00.001-08:00

Nykyään olut maksaa irtopulloissa saman, mitä suuremmissa pakkauksissa, ainakin noin periaatteessa. Tätä uudistusta olen tervehtinyt ilolla. Nythän on mahdollista ostaa esim. seitsemän olutta. Kuusihan on usein auttamatta liian vähän, mutta 12 voi olla saunakaljoiksi jo hieman liioiteltu. Ainakin, jos saunavuoro on vain tunnin mittainen. Seuraakohan tästä legendaarisen kymppikassin paluu?

Vähentääkö tämä alkoholinkulutustani? Toisaalta nyt jäänee harvemmin kaljaa ryypiskelyn jäljiltä mäyräkoirasta tähteelle seuraavina päivinä juotavaksi, mutta toisaalta taas on helpompi hakea iltakaljanhimoon vain se pari (4) olutta. Tiedä häntä. Häntä ei tiedä.

Toisaalta häntä ei käsittääkseni myöskään kuulu niihin päättäviin elimiin, jotka tarinan mukaan aina kansalaisia paremmin tietävät, mikä näille sopii. Tosin itsellänihän ei ole häntää. Ei ilmeisesti hypoteettisella lukijallakaan. Mutta häntäluun seutu saattaa tulla kipeäksi esim. pulkkamäessä, johon tekisi mieleni päästä. Alkoholijuomien kera mieluusti, toki. Hauskaahan se ilmankin, ei sillä.

Alkon tuotteiden hinnat ovat ilmeisesti kauttaaltaan noussut. En ole seurannut tilannetta niin tarkkaan, että tietäisin, mihin tuotteisiin hinnan nousu on painottunut. Ihan hyvää chileläistä punaviiniä taisi saada yhä alle kuudella eurolla ja rommipullo tuntui edellistä kalliimmalta.

Vähentääkö tämä alkoholinkulutustani? En usko. Jos viina on kallista, pitää tehdä itse kotiviiniä. Sitä taas on kaapissa ja paljon, joten kynnys juopotteluun madaltuu. Mikäs sen hauskempaa? Mitä häntä tästä tuumii?

Julkisesti liikenteessä

2008-01-03T13:00:00.000-08:00

Julkisen liikenteen maksut olivat näemmä nousseet vuodenvaihteessa, mutta matkustaminen ei muuttunut sen mukavammaksi.

Neljän päivän juopottelun jälkeen kuusi tuntia yleisissä kulkuneuvoissa on melko juhlava kokemus. Kanssamatkustajat pelottavat, mitä omituisemmat asiat itkettävät tai joskus jopa hysteerisesti naurattavat, lukea ei voi, ettei tule paha olo, eikä muualle tohdi katsella, koska huomaisi muiden tuijotuksen. Edes pieraistakaan ei uskalla, ettei vaan paska livahda housuun.

Siinä on sitten varmuuden varalta mentävä junan vessaan pöräyttämään ja kyllähän sieltä joku varpusparven puolikas yleensä lennähtääkin. Ja peräaukon seutu kiittää päivän viidennestä pyyhintäsessiosta. Paperista voi sitten tarkkailla, jääkö enemmän ruskeaa vai punaista ja sen mukaan tehdä päätöksen pyyhkimisen jatkamisesta.

Junamatkan jälkeen voi tauolla ihmetellä, miksi valotaulun mukaan kotiin vievä bussivuoro näyttää puuttuvan ja epäillä salaliittoa. Kun oikea auto lopulta löytyy, on sieltä etsittävä mahdollisimman suojaisa istumapaikka. Onneksi näyttää ja haisee niin pahalta, että kukaan ei tunge viereen. Matkan aikana bussi lämmitetään tukahduttavan kuumaksi ja jos se ei vielä saa oksennusta lähentelemään kurkunpäätä ajaa kuski varmuuden varalta kaikista mahdollisista töyssyistä ja tekee ihmeellisiä äkkijarrutuksia ja –kiihdytyksiä.

Kotikaupungissa pitäisi vielä päästä asemalta kotiin ja paikallisliikenteen bussi on tietenkin mennyt kaksi minuuttia sitten ja joutuu edellisen hikisenä palelemaan parikymmentä minuuttia odotellen seuraavaa. Ja koko ajan pitää vielä pelätä muita odottelijoita.

Ja kotona sitten odottavat liskot…

Syyllisyys

2007-11-10T07:39:00.000-08:00

Kävin tässä eräänä päivänä kaupassa ostamassa kotiviiniaineksia. Pönttö pulputtaa jo iloisesti. Kassalinjoja kaupassa oli monia, ja sellaisten kassojen, jotka eivät olleet käytössä, kautta kulkemista oli rajoitettu porteilla tms. häkkyröillä, kyllä te tiedätte. Jos kahdesta vierekkäisestä kassasta toinen on suljettu, on kassojen väliin jäävästä leveästä kulkualueesta siis toinen puoli tukittu portilla. Tällaiseen porttiin oli eräs iäkäs rouva ilmeisesti jonon ohi kiilatessaan onnistunut törmäämään ja suuren ääneen sitten toitotti, miten moiset rakennelmat ovat hengenvaarallisia ja sanomaansa tehostaakseen vielä runksutti porttia. Ei sellaisia saisi kaupoissa olla, hän oli siihen törmännyt, hengenvaarallisia, pois sellaiset.

Itse sain ostokseni suoritettua ajautumatta välittömään hengenvaaraan ja lähdin pyöräilemään, toki silloin kuolemaa uhmaten, kotiin päin. Kotimatkalla sattumalta ohitin edellä mainitun rouvan ja hänen miehensä ja kapealla pyörätiellä kun ohittaminen kestää, niin satuin kuulemaan heidän keskusteluaan. Tai ei se mitään keskustelua varsinaisesti ollut. Rouva vieläkin marmatti ja eihän mies siinä nyt oikein mitään voinut, syyllinen kun oli. Joku mieshän sen portin sinne kauppaan oli luultavasti rakentanut. Varmaankin tappamistarkoituksessa.

Naapurini varmaan yritti herätellä rapulaisia syyllisyydentuntoja kanssaeläjissään tänään, koska alkoi puoli yhdeksältä aamulla luukuttaa musiikkia. Mutta hähähähääää, minulla ainakaan ei ollut rapulaa. Ja arvaa harmittiko? Sen sijaan nukkuminen on viime päivinä sen verran heikosti sujunut, että tuntoja ei pahasti tarvitse herätellä. Kai ne paljon puhutut defenssit vielä nukkuvat ja mitä omituisemmat asiat saavat aikaan liioiteltuja tunnereaktioita, ihmeelliset asiat meinaavat itkettää ja kaikki kaunis sattuu silmiin.

Minun piti vielä pahoitella, että viime aikoina täältä on saattanut kuulua meteliä, häh, ja olen lipsunut aiheesta.

Pasta

2007-10-19T03:31:00.000-07:00

Kaikki uusihan on aika pelottavaa. Samoin myös tarpeeksi vanha. Niinpä en poikkeakaan kovin kauaksi totutusta näin kertaheitolla, vaan höpisen paskan sijaan pastasta. Sitä paitsi, lopputuotteenehan siinäkin paska on.

Pasta, tai makaroni, on helppoa, halpaa ja nopeaa. Sinä aikana, kun pasta kiehuu, ehtii tehdä kastikkeen. Ihan kelvollisen kastikkeen saa hyvinkin suppeista aineksista. Pannulle vaan oliiviöljyä (se on öljyistä cooleinta, katu-uskottavinta ja varmaan seksikkäintäkin. Ilmeisesti myös sieltä terveellisemmästä päästä), sitten pilkotaan sekaan sipuli ja valkosipulia, jos sattuu olemaan, sekä kenties jotain muuta, jos nyt kaapista löytyy. Kun sipulit ja muut ovat mukavasti paistuneet, niin heitetään niiden kaveriksi pannulle purkillinen tomaattimurskaa . Hiljakseen kypsytellään, kunnes pasta on valmista. Ja eiku syömään. Kotiviiniä kyytipojaksi.

Jos ei suoranaista pelkoa, niin ainakin kauhistusta aiheuttaa pasta mummossani. Miten te nuoret voitte syödä sitä makaryyniä? Muutahan me emme syökään. Makaryyniä, pelkästään, ilman mitään lisukkeita. Ja toisaalta hän ihmettelee, että onko minulla ollut rahaa ruokaa ja olenko saanut joka päivä syödäkseni. No helpostihan se makaryyneillä onnistuu.

Itsessäni aiheutti hieman pelkoa eräs mummo. Ajelin rauhassa pyörätien oikeaa laitaa, kun samaa kaistaa vastaan tuli mummo ja haastoi selvästi chickeniin. Kyseessä on siis se elokuvistakin tuttu peli, jossa ajetaan toista kohti ja nössömpi väistää ja rohkeampi on sankari ja saa naisen. Mummo polki pyörällään ilmeenkään värähtämättä minua kohti ja vielä minun kaistallani. Uskomaton päättäväisyys heijastui ilmeettömiltä kasvoilta, eikä mitään väistämiseen viittaavaakaan voinut havaita mummon käytöksessä. niinpä jouduin nöyrtymään. Vanhuus vei voiton ja sankarin osan. Onneksi silminnäkijöitä oli vain vähän.

Tulostin – Tai siis en

2007-09-26T02:31:00.000-07:00

Löysinpä tuossa taannoin käytävältä tulostimen. Täällä se on ihan normaalia, ihmiset jättävät käyttökelpoistakin tavaraa käytäville muiden poimittavaksi. Tässä kyseisessä tulostimessa oli lisäksi vielä lappu, jossa kerrottiin, että sen saa toki ottaa, jos haluaa ja toimivankin sen mainittiin. Iloisena raahasin härvelin kämpilleni, olinhan jo pitkään ollut tulostimen tarpeessa.

Asennus ja kaikki sujui loistavasti. Windows löysi ihan itse ajurit ja kaikki näytti olevan hyvin. Testitulostuksessa ei sitten tullutkaan mitään paperille. Tulostin kuitenkin ruksutti ja raksutti ja tulostuupää (vai mikä ikinä se onkin) liikkui juuri siellä, minne mustetta olisi pitänytkin ilmaantua. Näin ollen kuvittelin vain musteen olevan loppu tai kasetin kuivahtanut.

Muutamia hetkiä meni, kunnes päätin rahavarantoni riittäviksi uuden mustekasetin tilaamiseen. Ilmaiseksikin moisia toki olisi tarjolla, mutta eipä tietenkään tuohon kyseiseen malliin. Eikä minulla oikeasti rahaakaan ollut, mutta laskulla kun tilasin, niin voin maksaa vasta ensi kuussa. Hienoa, eikö?

Asensin suurin odotuksin uuden mustekasetin paikalleen ja testasin. Ei jälkeä paperiin. Tutkailin ja tutkailin, että kaikki on varmasti kunnossa, suojalärpäkemuovi poistettu ja niin edespäin. Kaikki vaikutti olevan niin kuin pitääkin, mutta paperi pysyi puhtaana. Saakutin perkule ja ulkosynnytin, mietin mielessäni.

Lopulta parin tunnin taistelun jälkeen tuumin, että moinen rakkine ei minulle vittuile ja hakkasin sen jakoavaimella paskaksi. Rojut kiikutin roskikseen, mitä myöhemmin harmittelin. Kai niistä olisi taidetta saanut.

Missä lie vika, en tiedä. Kenties kaikki olikin vain kieroa pilaa ja joku nyt iloisena naureskelee, että menipä hölmö lankaan. Tai odottelee edullisen mustekasetin ilmaantumista huuto.nettiin. Jos joku haluaa RA-1025-3C (Compatible Replacement For BC-05), niin saa tulla hakemaan.

Tämän monologin vapisemisen aikana vahingoitettiin kahta banaanikärpästä

Selvää?

2007-08-01T06:23:00.000-07:00

Viime aikoina olen kakkinut moninaisissa paikoissa ja läheskään aina ei valitettavasti ole ollut mitään lukemista mukana. Esimerkiksi Rovaniemellä oli oikein hieno vesiklosetti vuodelta miekka ja orava, -kylpyamme ja kaikki- mutta lukemista ei ollut mukana. Kyllä meinaan keljutti, selvähän se.

Lemillä sen sijaan oli jotain Apuja, kun puuceessä paritkin rapulapaskat Olutpialaisten jälkeen väänsin. Oma tunnelmansa kyllä ulkokäymälöissä, vaikka luettava olikin kehnoa. Tosin jo toisella kerralla alkoi tunnelma latistua, kun perse oli liiallisen pyyhkimisen jäljiltä saakutin kipeä, eikä enää meinannut saada selvää, jäikö paperiin enemmän punaista vai ruskeaa.

Täällä kotosalla olen lukenut kirjan Filosofin kuolema. Siinä kerrotaan, miten monet kuuluisat ja meikäläiselle tuntemattomatkin filosofit ovat kuolleet. Aika velikultia. Viinaan ei ollut tainnut kuolla kukaan. Monet tapaukset kyllä olivat varsin epäselviä. Vähän kuin rokkistaroilla.

Kuoleminen lienee taito sinänsä, sitä kun harvemmin pääsee etukäteen harjoittelemaankaan. Itse olen suunnitellut räjähtäväni. Kyllä siinä olisi, kun muhkean jysäyksen jäljiltä roikkuisi ovenkahvassa aivonriekaleita ja maksasuikale pilkistäisi kitaran kaikuaukosta. Ei jäisi epäselvää.

Erityisen nautittavaa on viimeaikaisista vessalukukokemuksista tehnyt kotiviini. Ensin sai nauttia mukavasta pulputuksesta ja pirtsakasta tuoksusta ja nyttemmin on saanut ihastella iloisen vihreää viiniä, joka pulloissa odottaa juojaansa. Sen jälkeen saattaa jäädä epäselvää.

Kauppaa reilusti

2007-04-13T07:05:00.001-07:00

Ostinpa tässä hieman vaatteita huuto.netistä ja tässä niitä odotellessani pohdin sitten kaikenlaista. Enimmäkseen tissejä toki. Välillä myös sitä, että kengätkin pitäisi jostain löytää. Netistä tennareita etsiessäni huomasin, että niistäkin saisi ns. reilun kaupan versiota. Hinta on tietenkin moisista läpysköistä ehkä hieman reilu, mutta toisaalta ne aidon merkkisetkin sen saman maksavat. Vaikka sellaisiahan en tokikaan edes haluaisi.

No kyllä noilla entisillä kengillä vielä jonkin aikaa pärjää, hieman vaan kunnostusta kaipaavat. Samoin nuo housut, joista jo paikkakin on puhki kulunut. Eli vielä on aikaa pohtia eri kaupankäyntitapojen reiluutta tai sen puutetta ja lopulta päätyä halpoihin lapsityövoimatennareihin.

Kuulinpa jonkun neropatin joskus ostaneen reilun kaupan banaaneita normibanskujen hinnalla. Mikäköhän logiikka siinäkin oli? Kunnon Robin Hood toki ostaisi normibanaaneja, mutta löisi niihin reilun kaupan hintalapun.

Robin Hood –asustekin kyllä metka olisi. Tarvitsen nimittäin myös esiintymisasun, jossa voisin tyylikkäästi esittää musiikkia muinaissoittimin. Reilusti varmaan jotain käytettyä tai itse tehtyä tai varastettua. Kaupat pelottavat reilusti.

Hanurimonologeja

2007-02-10T06:44:00.000-08:00

Olen tuolla paskalla istuessani lukenut viime aikoina vaginamonologeja. Vaginoista kuitenkin tiedän vain sen, mitä isot pojat ovat kylillä kertoneet, joten en kirjoita niistä tällä kertaa.

Oma perseeni, jota myös hanuriksi kutsutaan, pitää useinkin monologeja. Harvemmin sillä mitään kummempaa asiaa on, kunhan prööttäilee ja haisee pahalta. Mutta sellaisia ovat usein muidenkin yksinpuhelut, joten en sitä siitä paheksu.

Olen myös - niiltä isoilta pojilta siellä kylillä – kuullut, että joskus naisihmisten takamukset päästelevät seireenimäistä kutsumonologia ja johdattavat humalaiset huojujat, nuo urbaanit merimiehet, pahoille teille.

Pieni venäläinen näppäinhanurini on siitä metka, että se joskus pyrkii dialogiin tai jopa suurimuotoisempaankin elämöintiin muiden soitinten kanssa. Tästä on jopa todisteita.

Kimmo Pohjosen hanuri taas yltää mitä uskomattomimpiin suorituksiin, minkä sain itsekin taannoin KTU:n keikalla Lutakossa todistaa.

Keskusteluista

2007-01-25T23:42:00.000-08:00

Keskusteluja on monenlaisia. Toisinaan ne ovat helppoja, toisinaan vaikeita. Kenties useammin vaikeita. Ainakin kaltaiselleni ihmiselle, jolle asiat ovat vaikeita.

Kerran joissakin hipoissa keskustelin erään aasialaisen (en muista, minkä maalaisen) vaihto-opiskelijan kanssa. Jo esittelyvaiheessa tuli pienoisia ongelmia, kun minä ärrävikaisena yritin selittää nimeni oikeaa ääntämystä. No eihän se toki vakavaa ollut ja siitä saatiin myös paljon aihetta keskusteluun eri kielten ääntämysasuista ynnä muusta. Monestikin englannin sanasto meinasi loppua kesken, mutta hilpeä humalatila pelasti ja keskustelu oli hyvinkin mielenkiintoinen.

Hankalia ovat usein myös keskustelut, jotka alkavat esim. sanoilla
1) Sä oot kuulemma vittuillu mun kaverille.
2) Ootteko te niitä sivareita?
3) Heitä femma!
4) Ootko sä joku homo vai?
5) Yms. yms.
Onneksi sitä nykyään malttaa usein pitää suunsa kiinni, eikä keskustelu siirry laduille, jotka johtavat nyrkkeilykehään. (Urheiluvertauksia, nyt on mies!)

Jotkut ihmiset tietävät itseäni paremmin, mitä ajattelen. Myös tällöin keskustelu on hieman hankalaa. Tosin silloin se on myös tarpeetonta, koska vastapuoli voi hoitaa koko homman yksinään. Mihin basistia tarvitaan, kiipparisti voi hoitaa hommat vasemmalla kädellään.

Huuliharppukeskustelut ovat mainioita.

Yleisimmin keskustelun vaikeudet taitavat johtua omasta kehnoudestani, mut hei, tää on miun blogi, mielummin haukun muita, kuin itseäni. Ainakin aina joskus.

Pas... eikun parrasta

2007-01-03T04:56:00.000-08:00

Tällä kertaa ajattelin kertoa pas… eikun parrasta. Perinteinen jouluparta on taas kasvatettu ja nyt vuoden vaihtumisen myötä sille voisi jotakin tehdä. Oma partanihan kasvaa varsin kelvokkaasti, joten sen kanssa joutuu monenlaisten tilanteiden eteen.

Jos haluaa pitää esim. osan naamastaan karvattomana, joutuu sitä ajelemaan kohtuullisen usein ja se ei varsinaisesti ole mitenkään erityisen riemukasta puuhaa. No ei toki hirveän vastenmielistäkään, mutta aina siihen hetki vierähtää eikä naamakaan aina siitä tykkää.

Mitä enemmän naamastaan antaa olla karvoituksen peittämänä, sitä vähemmän on tietenkin ajeltavaa. Toisaalta taas vaatii tarkkuutta ajella vain tietyt kohdat. Ja paljon muitakin asioita on syytä ottaa huomioon.

Parrassa on kätevä säilyttää eväitä. Nestemäiset eväät sen sijaan säilyvät paremmin viiksikarvoissa. Viiksikarvat ilman partaa puolestaan ovat monien mielestä hieman hassut.

Parran raapiminen ynnä muu on hauskaa toimintaa ja edesauttaa ajatuksenjuoksua. Jos leukakarvoille on kertynyt pituutta paria senttiä enemmän niitä tulee jatkuvasti pyöritettyä tupsuiksi. Tupsut saattavat olla ihan hauskatkin, ainakin, jos eivät sojota omituisiin suuntiin.

Mutta nyt täytyy varmaan mennä paskalle pohtimaan tulevaa naamakarvoituksen sijoittelua. Ja siellä on yhä luettavana Pimpit.

Se on ilmoja pidellyt

2006-12-07T07:49:00.000-08:00

Tuossa paskalla käydessäni lueskelin Juan Manuel de Pradan kirjaa pimpeistä ja mieleeni tuli, että jopas, on se ilmoja pidellyt. Uskokaa tai älkää, mutta sää on kuulemma aina hyvä puheen aihe.

Tässä eletään enemmän tai vähemmän hyvin joulukuun alkua ja suurin piirtein koko viikon ja edellisenkin on sadellut kosolti vettä. Vesihän on toki siitä mukavaa, että siinä voi esimerkiksi uida. Uimisen jälkeen taas on mukava mennä saunaan ja heittää vettä kiukaalle. Siitä tulee löylyä.

Löylyssä ainakin meikäläinen rentoutuu ja saunan hämärässä ystävien kesken puhutaan Asioista ja vaietaan ilman vaivaantuneisuutta. Ja jos on käynyt niin hassusti, että vesisade on vaihtunut lumisateeksi ja maa on jo valkoisena ja pakkanen paukkuu puissa ja tähdet tuikkivat taivaalla, on siinä saunan kuistilla mukava höyrytä ja siemailla hieman olutta.

Vettähän se höyrykin on ja vesi on olennainen osa myös olutta. Kotiviinin raaka-aineistakin vesi on määrällisesti suurin, vaikkei välttämättä funktionaalisesti kiinnostavin. Mutta ilman kotiviiniä ei funktionalismikaan juuri kiinnosta.

Mutta tässähän on aiheesta aivan lipsuttu. Äkkiä takaisin. Eli kyllähän sitä modernissa käymälässä asioidessakin vesi on kovin olennaisessa osassa. Muuten se paska jäisi sinne pönttöön möllöttämään ja kovasti haisisi pahalta. ID59:ssä kun ei puuceestä tuttua palatsia keisarille ole.

Kalsarikännit

2006-10-29T01:38:00.000-08:00

Eilen päätin vetää perinteiset kalsarikännit. Aamulla kävin vähän töissä ja sen jälkeen söin ja lepäsin, että varmasti hyvin jaksaisin illalla tinata. Varusteet hieman arveluttivat: minulla oli vain kaks puolen litran kaljatölkkiä sekä vajaat kaksi pullollista kotiviiniä. No ehkä niillä jotain saa aikaa.

Joskus viiden aikaan aloin hiljakseen siemailla viiniä ja siinä sivussa leivoin maukkaan valkosipulisen oliivileivän. Ihan hyvä alku. Sitten huomasin ensimmäisen virheeni. Kalsareiden sijasta jalassa olivat verryttelyhousut. Pian kaivamaan kaapista Harald Hirmuinen –kalsarit ja jatkamaan.

Juttelin kavereiden kanssa nettiviestimien välityksellä ja soitin kitaralla kantria viinin siemailun ohessa. Jossain vaiheessa saavutin oikein mukavan nousuhumalan ja varmaan naapuritkin saivat jo nauttia sielukkaista tulkinnoistani. Tappamislaulutkin nousivat uljaisiin sfääreihin ja blues soi juuri niin kuin humalaisen blues soi.

Mutta jokin meni vikaan. Hyvä nousuhumala ei yltynytkään armottomaksi känniksi vaan lässähti niille sijoilleen. Syylliseksi epäilen liiallista kitaran soittoa, jonka vuoksi en keskittynyt juomiseen sen vaatimalla raivolla.

Yritin vielä korjata tilannetta laittamalla kitaran sivuun jo ihan ajankohdankin takia. Laitoin hieman ranskanperunoita aloin katsomaan South Parkeja. En kuitenkaan enää saanut kunnollista draivia juopotteluun ja meninkin melkoisen ajoissa nukkumaan. Huone ei pyörinyt ei niin tippaakaan.

Tänään sunnuntaina heräsin kellon siirtämisen ansiosta tolkuttoman aikaisin ja tässä aamupuuroa syödessä naputtelin tällaisen raportin. On se kumma, kun ”mies” ei osaa edes ryypätä kunnolla. Ihme lälläri on allekirjoittanut. Puolue suosittelee tukan leikkaamista ja armeijaa.

Sillä on varaa

2006-10-26T02:30:00.000-07:00

”Sillä on varaa”, sanovat Oscar-ehdokkuudesta kieltäytyneestä Aki Kaurismäestä. Mikä siinä sitten on vikana? Kenen sitten pitäisi toimia, ellei niiden joilla on varaa? Kenties niiden, joilla ei ole varaa? Ei kuulosta hyvältä.

Lähes kaikilla tuntuu kuitenkin olevan varaa kytätä muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Siispä en nyt tässä puutukaan ihmisten tekemättömyyteen. Turha sitä on hurskastella. Tai sitten ei. Ehkä olisi jopa ihan kohtuullista vaatia tekoja niiltä, joilla siihen on varaa. Tai ainakin ponnekkaasti kannustaa. Ja jos joku nyt kerrankin sattuu jotain hyvää yrittämään, niin motiivien ilkeämielisen arvioinnin sijaan voisi yrittää iloita tapahtuneesta. Taidan itse tehdä niin. Hyvä Aki!

Itselläni oli kerran varaa ostaa luomu-kaurahiutaleita. Tuli hyvää puuroa.

Lehtikatsaus

2006-10-12T03:30:00.000-07:00

Hypoteettinen lukijani on pitkään joutunut elämään epätietoisuudessa. ”Mitähän kummaa se nyt lukee paskalla käydessään”, ovat sankat ihmisjoukot Internetin ihmemaassa kovasti kummastelleet. Luodaanpa siis katsaus tuohon lahtipinoon, joka pöntöltä on kädenkurotuksen päässä.

Päällimmäisenä joukon uusin tuttavuus, Gramexpress, esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry:n asiakaslehti. (Saakutti, oonx mie niiku joku taiteilija vai? Vähäx siistiiiii!) Kannessa kerrotaan suomi-heavyn myyvän maailmalla miljoonia. Kansan tekijänoikeusasenteetkin on tutkittu. Tähän voisi kenties palata joskus, muta nyt lehden vaihto.

Seuraavana ilmaisjakelulehti Kortepohjalainen. On tätäkin joskus luettu. Lähikirjastosta näkyy olevan juttua. Se onkin mukava olemassa. Hyvin sieltä luettavaa löytyy ja tenttikirjojakin joskus. Kannessa mainostetaan Pub Kierrettä. Se on kuulemma uudistuksen jälkeen ihan asiallinen paikka.

Sitten indierockpunkmetalzine Sue. Kuulostaa vähän pelottavalta. Indie on jotain viileitten ihmisten juttuja. Kannessa on kuitenkin The Crash ja Teemu ”ikinä ei voi olla liian gay” Brunila. Itsekin voisin tarvita jonkun homon esiintymisasun. Vaikka violetit lateksihousut, karvaliivin ja niittirannekkeet. Olisiko se sitten homoa, en tiedä. Onhan tässä ihan hyviä juttuja. Kiva ilmaislehti. Ja Kivi Larmolan Rautamaailma on usein mielenkiintoinen.

Jyväskylän ylioppilaslehti. Kriitikot katuvat. Kampuksen pyöräliikenne on sekavaa. Jono. Mukava lehti, mutta tämän numeron luin oikeasti jo taannoin ruokalassa. Yleisesti ottaen kuitenkin monenlaista juttuja. Kelpo luettavaa.

City Jyväskylä. Aika kehnoa. Suuri opiskelijatutkimus lupaa kertoa kaiken, mitä olen halunnut tietää akateemisesta vapaudesta. No olipa taas. Hianoja kaavioita ja prosenttiosuuksia näyttäviä palkkeja. Lehti on saanut hankittua riveihinsä ehkä suomen ääliömäisimmät naiset. Ehkä tämä ei ole ihan minun lehteni.

Sivari&Totaali, Antimilitaristinen kulttuurilehti – Aseistakieltäytyjäliito ry. Uskaltaako tästä edes puhua?

Jyväskylä. Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti. Valoa, aikuisopiskelua, pakolaisia, syysmarkkinat. Tässähän on vaikka mitä. Harmittavan vähälle huomiolle jäänyt. Siirretään pinon päällimmäiseksi odottamaan seuraavaa ulostamisreissua.

Amnesty Suomen osaston lehti. Ihmisoikeudet ovat jälleen niin kovin ajankohtaisia. Selvittäkää itse.

Jokainen haaveilee henkirikoksesta joskus

2006-10-05T09:32:00.000-07:00

”Jokainen haaveilee henkirikoksesta joskus”, totesi Tommi Liimatta Soundin haastattelussa. Itse teen niistä lauluja. Nykyään jopa laulan niitä. Rupesin näet laulajaksi. Se on yllättävän helppoa: tarvitsee vain ruveta. Se, miten hyvin tehtävässä onnistun, on sitten eri asia.

Miksi sitten kaltaiseni nössö aseistakieltäytyjä laulaa tappamisesta ja väkivallasta? En minä tiedä, en ole mikään psykologi. Ehkä se on vastapainoa jollekin. Tai sitten se nyt vaan on kivaa. Liioiteltua olisi väittää kappaleiden takana olevan jotain syvempää sanomaa.

Joka tapauksessa olen yrittää esittää väkivallan sellaisena, kuin se mielestäni on: joskus sattumanvaraisena, joskus suunnitelmallisena, mutta kuitenkin ainakin jollain tapaa irrationaalisena ja aina ehdottomasti epäreiluna.

Mutta tämähän alkaa vaikuttaa vakavamieliseltä. Pitää kuitenkin muistaa, että viihdettähän tässä yritetään olla ja silmäkulmassakin jotain pilkottaa. Kenties tappajan katse. J. Alakulo kuittaa ja jatkaa harjoittelua rytmiryhmän eli basisti-rumpalin kera. Pian luvassa parempia ääninäytteitä. Seisokaan tunetettuina!

Syksyistä

2006-09-24T12:36:00.000-07:00

Syksyllä on mukavaa kävellä ulkona iltaisin. Ilma on sopivan viileä ja ennen kaikkea on miellyttävän hämärää. Pimeys muuttaa näkökenttää. Kovinkaan kauaksi ei näe, joten tulee keskityttyä lähempiin asioihin. Poikkeuksena tietenkin tähdet, jotka ovat paljon kauempana, kuin mikään valoisalla nähtävä kohde.

Mikä siinä lähelle katsomisessa sitten on erikoista? Kun katsoo tarpeeksi lähelle, näkee pieniä asioita. Pienet yksityiskohdat puolestaan yleistyvät helposti, niihin on hyvä samaistua. Maailmoja syleilevät kokonaiskuviot puolestaan ovat liian laajoja arkikokemukseen ja tuntuvat siten ensisilmäyksellä helposti vieraannuttavilta.

Kontrasti läheisyyden ja tähtien kaukaisuuden välillä puolestaan laittaa asioita erilaisiin mittasuhteisiin. Kun on yksin, pieni ja pimeässä ja katselee taivaalle, tajuaa helposti oman mikroskooppisuutensa ja voi tuntea jotenkin kuuluvansa kokonaisuuteen. Maailmankaikkeus ei vaadi, se vain on.

2006-09-17T07:28:00.000-07:00

Minulla on (uskokaa tai älkää) muutamia hieman nuorempia, eli noin parikymppisiä, kavereita, joiden seurassa sitten tulee vitsailtua omasta vanhuudestaan. Olen siis kaksikymmentäkuusi. Eihän tuollainen ikäero oikeastaan vaikuta yhtään mihinkään, paitsi ehkä joihinkin baareihin sisäänpääsyyn.

Tapana on kuitenkin puhua aina vanhoista hyvistä ajoista. Mutta oliko mikään eri tavalla minun lapsuudessani verrattuna itseäni viitisen vuotta nuorempiin? Mieleen tulee pari asiaa.

Kun minä oli yläasteella, juuri kenelläkään ei ollut kännykkään, kun menin lukioon, niitä oli muutamilla. Itse ostin ensimmäisen kännykkäni ylioppilaslahjarahoilla vuonna 1999 viimeisimpien joukossa. Ja se puhelin muuten kesti monta vuotta.

Koska meillä siis ei lapsina ollut kännyköitä, ei ulkona ollessaan voinut soittaa kavereille, että ”misä sää oot” ja muutenkin piti sopia kaikki tapaamiset tarkemmin. Myöskin oli aivan mahdollista lähteä vaan soittamaan ovikelloa ja kysyä, että oliko etsitty kaveri kotona. Nykyäänhän moisesta ei ole puhettakaan, vaan asia tulee varmistettua kännykällä ennalta.

Ja sitten tämä iki-ihana internet. Luultavasti törmäsin moiseen verkkoon ensi kertaa joskus yläasteella. Lukioiässä sitä tuli varmaan satunnaisesti käytettyä, mutta enpä muista, että kovinkaan monella olisi ollut vielä nettiyhteyttä kotona.

No nyt on kyllä niin tylsää juttua, että lopetan täältä tähän.

Mutta miulla ei o rahaa...

2006-09-01T01:26:00.000-07:00

Tunnen minäkin paljon kovia soittajia, mutta minulla ei ole rahaa. Ajoittain ärsyttää se, että olisi paljon kaikkea kivaa, eikä edes älyttömän kallista, mutta kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole.

Jos olisi:
20€, niin voisin mennä illalla Lutakkoon katsomaan Kimmo Pohjosta ja siemaista siinä sivussa pari keskiolutta. Varmaan olisi oikeinkin kelvollista illanviettoa se.
30€:llä pääsisin käymään isoveljen luona Kuopiossa ja voisin ottaa matkaani yhden kitaravahvistimen, jota sitten voisin käyttää hauskanpidon apuvälineenä, kun J.Alakulo kokeilee siipiään rumpalin kanssa.
50€, niin voisi lähteä mökille bändikavereiden kanssa muutamaksi päiväksi ja pitää siellä lystiä, saunoa ja juoda olutta tai jopa kenties kaikkia niitä samaan aikaan.
Jotain 80€ varmaan kuluisi, jos lähtisi Lappeenrantalaisporukoiden mukana Saimaalle. Ei sekään hullummalta kuulostaisi.
100€… sillähän ostaisi jo maailman!

Kustannustehokkain vaihtoehto lienee polkupyöräretki Leivonmäen kansallispuistoon. Ensi viikolla nähdään, onnistuuko toteutus.

Ymmärrystä

2006-08-30T08:22:00.000-07:00

Joskus on hieman hankala ymmärtää ihmisten mielenliikkeitä. Etenkin omiaan. Usein myös muiden. Perinteisesti pitäisi varmaan valittaa siitä, miten ei ymmärrä naisia. Sellaistakin sattuu.

Vähän tekee mieli ihmetellä ihmistä joka ensin on kovasti yrittää hieroa lähempääkin tuttavuutta, mutta sitten, kun ko. henkilöstä alkaa kiinnostua, niin hän ilmoittaakin, että ”en minä nyt oikeasti ja mitä ja tuokin ja ehkä kuitenkin ja mieluummin se ja et kai sinä nyt tosissasi höhöhöö…”

Mutta ymmärtämisestähän tässä piti puhua eikö? No onhan se kovin ymmärrettävää, että varmaan kovastikin itsetuntoa hivelee, kun saa muut ihmiset innostumaan itsestään. Varmaan paljon hauskempaa, kuin sirkuspelleille naureskelu.

Vaikeaa on ymmärtää omia reaktioitaan moiseen törmätessä. Etenkin, kun tapahtuneesta ei voi olla edes kovin yllättänyt.

Sen verran ymmärrystä on kuitenkin hyvä olla, että edes vähän sensuroi katkerimpia tilityksiään täältä tähän.

Kotiutettu täysin palvelleena

2006-08-24T04:19:00.000-07:00

Joskus kolmetoista kuukautta sitten astelin koivuin reunustettua kujaa pitkin tielle, jolta ei ole paluuta. Siellä maalaismaisemien kätkössä koulutettiin nuorten miesten valiojoukkoa. Kolme viikkoa homoiltiin, käytettiin huumeita ja myytiin sotasalaisuuksia DDR:llä ja harjoitettiin paljon muutakin isän maan vastaista toimintaa, josta ei tässä parane puhua.

Sen jälkeen siirryin vastaaviin tehtäviin toisaalle, kulissina toimi koulunkäyntiavustajan toimi eräässä opetuslaitoksessa. Sielläkin meitä oli kohtuullinen joukko ja yhdessä punoimme juonia yhteiskuntarauhan horjuttamiseksi ja suunnittelimme vallankumousta.

Itse pääsin myös erään toverin kanssa vierailemaan ulkomaassa ja sinne toimitimme kasapäin salaista teknologiaa sekä arkaluonteista materiaalia. Tutustuimme myös ulkomaan päihteisiin ja toimme niitä jopa kotimaahan.

Nyt vuoden jälkeen on aika jättää kiinnijäämisriskin takia tehtävät uusille nuorukaisille ja siirtyä toisiin toimiin. Lippu salkoon ja laulu raikaamaan! Vapise isän maa!

kirj.huom. Kirjoittajalla ei ole osaa eikä arpaa yo. musiikkiesityksen kanssa.

Juoksemisesta

2006-08-19T10:33:00.001-07:00

Aloitin tässä kuluneella viikolla juoksuharrastuksen, joten nyt olen asiantuntija silläkin saralla. Paikasta alfa paikkaan omega liikkumiseen juokseminen on aika kömsö tapa, mutta kuntoilumuotona varmaankin kävelyä ja pyöräilyä tehokkaampi.

Tosin juostessa joutuu keskittymään esimerkiksi hengittämiseen ja jalkojen liikuttamiseen siinä määrin, ettei ajatustoiminta ole läheskään niin vilkasta ja mielenkiintoista kuin kävellessä tai pyöräillessä. Vaikka pyöräilykään ei tässä suhteessa vedä vertoja kävelylle, on se taas puolestaan ylivertainen nopeuden ja outoihin paikkoihin johtamisen saroilla.

Ajatustoiminnan ja tehokkuuden välisen armottoman kamppailun olen ratkaissut menemällä kävellen juoksutantereella ja sieltä takaisin kotiin. Siinäpä on myös oivallinen alkulämmittely ja loppuhimmailu.

Juokseminen on elämälle vierasta toimintaa siinä mielessä, että ylämäissä tuntuu kosolti pahemmalta kuin alamäissä. Toisaalta yhtenevänä piirteenä on se, että pohjalle pääsee nopeasti, mut sieltä ylös kapuaminen on työlästä ja vaatii armotonta tsemppaamista.

Mutta hurjien urheilusuoritusten jälkeen voi palkita itsensä esimerkiksi yhdellä (1) keski(III)oluella. Tsiiih ja nam.

Tuhat kultaisinta muistoa

2006-08-11T13:06:00.000-07:00

Koska kuu on täysi lähden ja ajan polkupyörälläni lailla tuulispään. Tuosta työmaa-alueen läpi tuonne suuntaan, missä ne hullut asuvat, tuolle hiekkatielle tuohon alamäkeen. Kuulokkeista tulvii kieroutunutta rytmimusiikkia, ilta hämärtyy ja vauhti kiihtyy, katse ei enää tarkennu kunnolla. Ohjaustanko alkaa vispata ja tekisi mieli kaatua. Hankkia ne arvet ja kokea eksistentialismin sijaan autenttisuutta tai muita hienoja sanoja.

Unelmien maanantai

2006-08-07T09:12:00.000-07:00

Loman loppuminen on aina yhtä ihanaa. Etenkin, jos se loppuu parin päivän juopottelureissuun. On niin mukava palata maanantaina ”töihin” hyvin hikoillun yön jälkeen. Ehtihän siinä pari tuotantokautta viiden minuutin painajaisiakin katsella. Käsikirjoittaja oli taas ollut vinhalla päällä.

Hyviä muistoja jäi sentään kosolti. Ja suihkussa on tullut ravattua melkein yhtä usein kuin paskalla. Mistä tulikin mieleeni, että ensimmäinen työmatkayritys piti kääntää kohti uskollista IDO59 heti ensimmäisen ylämäen jälkeen. Sillä kertaa en lukenut mitään.

Tasa-arvoa

2006-07-30T09:54:00.000-07:00

Meninpä eilen toverini kanssa baariin ja ovella minua pyydettiin jättämään olkalaukkuni narikkaan. Onko tämä oikein, kysyn vaan? Naiset saivat kyllä vielä laukkunsa baarin puolelle, mutta minä en. Tasa-arvoako?

Kyllä miehestäkin voi olla vähän kurjaa kanniskella kädessä lompakkoa ja kännykkää. Hieman se typerältä tuntuu. Ja kovasti hyvin eivät taskuunkaan mene moiset kapineet, ainakaan jos on vähänkin istuvammat housut. Puhumattakaan siitä, jos lompakko sattuisi olemaan paksu, toisin kuin tällaisella köyhällä lällärillä.

Rapulapaskasta en jaksa tällä kertaa kirjoittaa, vaikka sitäkin ihan riittävästi tuli. Sen sijaan vessaan liittyy toinen tämänkertaisista tasa-arvokysymyksistä. Nimittäin jos nainen menee miesten vessaan, hän on vain moderni, mutta jos mies menee naisten vessaan, soitetaan poliisi.

Täältä tähän.

Pitsa

2006-07-29T02:00:00.000-07:00

Kävin tuossa äänityssession päätteeksi kebabilla levylaulaja Tuplaveen kanssa. Hyvää oli. Yleisesti ottaen kebabin laadunvaihtelu on melko suurta. Joskus saa tosi hyvää juuri kyttyrästä höylättyä lastua, toisinaan taas ihmeellisiä pakasteklönttejä.

Pitsat sen sijaan ovat selvästi tasalaatuisempia. Lähes jokaisen pitserian tai pitsoja paistavan baarin tai ihan minkä vaan pitsat ovat vähintäänkin kelvollisia. Paitsi siinä festarikojussa, joka myi sikahintaan mikrossa lämmitettyjä roiskeläppiä.

Ajattelin tässä kohta tehdä itse pitsan. Omatekemäni eivät juurikaan muistuta pitserian tuotteita, vaan paksuutta on vähintäänkin kolminkertaisesti ja muoto on kulmikkaampi. Joku voisi jopa piirakaksi kutsua. Sama minulle, kunhan on hyvää.

Taikina muodostuu mukillisesta vettä, puolesta pussista hiivaa, vähästä öljystä ja suolasta, sekä kaapista löytyvistä jauhoista. Myös ruisleseitä yms. olen sekaan heittänyt, mutta moisia ei juuri nyt ole.

Täytteeksi näyttäisi tänään tulevan juustoa, papuja tomaattikastikkeessa, kinkkua, oliiveja, homejuustoa ja kenties herkkusieniä ja/tai suolakurkkua sen mukaan, miltä ainekset kulhossa keskenään sekoituttuaan näyttävät. Ja sovi ei unohtaa chiliä. Habaneroviipaleita on vielä purkin pohjalla.

Ja eiku syämään.

Lemmikit

2006-07-28T06:50:00.000-07:00

Tällä kertaa luin Peräseinäjoella lähinnä sängyllä maaten Heikki Salon Kynsilehdon odotellessani, kun muut äänittivät soitinosuuksiaan. Siellä kitarasoolojen keskellä ei kauheasti ehtinyt ajatella. Mukavia pieniä tarinoita, vaikka lähtökohta onkin hieman raskas. Jokaisen tarinan kertoja on nimittäin kuollut lemmikki.

Ihmiset saavat rakastaa lemmikkejä ja vastalahjaksi saavat iloa ja hupia ja lopulta kuolleen lemmikin, jota voi sitten surra ja muistella. Tai jotain. Mistä minä tiedän, olen allerginen elikoille ja siten myös huono ihminen. Ainakin usein tuntuu siltä.

Allergisuus rajoittaa sosiaalisia suhteita. Ei voi mennä kyläilemään sellaisten ihmisten luo, joilla on karvaturilaita kotonaan, puhumattakaan siitä, että ottaisi jonkun hoitoonsa, kun omistaja on matkoilla. Eikä niitä tee mieli silittää kadullakaan. Ja taas saa ilkeän eläintenvihaajan maineen.

Vielä toivottomampaa olisi yrittää solmia romanttista ihmissuhdetta lemmikilliseen naisihmiseen. Oikeastaan se on niin toivotonta, että asiasta on ihan turha kirjoittaa enempää.

Jälkkärit

2006-07-17T11:42:00.000-07:00

Oleminen tuntuu yllättävän vaikealta aina näin suurten kinkereiden, tällä kertaa Ilosaarirockin jälkeen. Enkä nyt tarkoita krapulaa. Ainakaan pelkästään. Ei tiedä, miten päin olisi, kun on ollut kolme päivää ihmisten ja hälinän keskellä ja kotona hurisee vain tietokoneen tuuletin.

Olihan se hieno tunne päästä kotiin, mutta saman tien iski myös haikeus. Jotain on taas jäänyt taakse. Pitäisi kai perustaa terapiaryhmä festareilta palaaville ihmisille. Laskeuduttaisiin yhdessä arkeen vähän pehmeämmin. Tai mihin arkeen minä muka laskeudun? Sekin vielä.

Jotta päästäisiin asiaankin, niin onhan se tunnustettava, ettei ainoastaan pää, vaan myös mahakin on tällaisen reissun jäljiltä hieman sekaisin. Tämä on ollut taas niitä päiviä, joina voi käydä paskalla ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Aina tulee vähän. Ja peräreiän seutu huutaa armoa. Äsken tuli jo aika kiinteitä pökäleitä. Kyllä tämä tästä.

Saa nähdä, tuleeko uni ensi yönä ja jos tulee, niin millaisia ne unet ovat.

Täydellisyydestä

2006-07-12T04:55:00.000-07:00

Olin tuossa hieman levytystoimissa basistin ominaisuudessa. Äänittelimme siinä sitten rumpu- ja bassoraitoja livebändifiilikseen pyrkien, eli onhan siellä epätarkkuuksia seassa, vaikka selkeät soittovirheet paikkasinkin. Eihän se täydellinen suoritus ole, mutta aika lähellä parasta, mihin pystyn. Ja sitä paitsi jos matemaattisen tarkka ja täydellisen virheetön soitto olisi parasta mahdollista, niin silloinhan sekvensseri groovaisi kuin kiimainen poro kevätlaitumilla.

Entäs täydellisyys muilla elämänalueilla? Onko sitä ylipäätään muualla, kuin Olkiloudossa? Vieläkö muistelet sitä hienon ravintolan illallista upeine kattauksineen ja kalliine viineineen vai oliko kuitenkin muistettavampi se kerta, kun syötiin tuorepastaa ja jauhelihakastiketta ja jouduit istumaan lattialla, kun ei minulla mitään ruokapöytää ole. Taisitpa vielä läikyttää sitä halpaa punaviiniä tiimarin kahvimukista sille kirpputorilta löytämällesi paidalle.

Olkiluodon täydellisyys on toivottavasti virheettömyyttä, mutta missään inhimillisemmässä kontekstissa se ei kelvanne täydellisyyden määritelmäksi tai edes riittäväksi tai välttämättömäksi ehdoksi. Virheetön Windowskin voisi toki olla mukava, muttei varmaan täydellinen sekään.

Entä sitten täydellinen ihminen? Virheetönkö? Nyt alkaa jo pelottaa, aika paeta.

Räminä on osa rokkia.

Se on ilmoja pidellyt

2006-07-08T08:14:00.000-07:00

Se on ilmoja pidellyt. On nimittäin melko lailla kuuma. Onneksi treenikämpällä oli mukavan viileä. Ja viileitä olivat jälleen kerran uudet biisitkin, jos sellaista ylistyssanaa sopii tässä yhteydessä käyttää. Kovaa meininkiä ja kuorolaulua, onneksi omassa stemmassani on vaan kahta nuottia.

Miellyttävän viileää oli myös eilen Jazz Barissa. Myös illan esiintyjä, Hoedown, miellytti kovin. Oivallista roots-musiikkia ja mielenkiintoisia tulkintoja tutuista kappeleista. Esimerkiksi Neil Youngin Heart of Gold oli laitettu niin uuteen uskoon, että meni varmaan pari säkeistöä, ennen kuin tajusin mistä oli kysymys.

Ja jos ei uskossaan, niin ainakin tulkinnoissaan oli vahva tietenkin iki-ihana Ninni Poijärvi. Viulu ja laulu soivat upeasti ja visuaalinenkin anti on kohdillaan. Vaikka hauska oli vilkuilla myös basistina tuuranneen Pekka Grönin ilmeitä ja Olli Haaviston virtuoosimaista pedal- ja lapsteeltyöskentelyä.

Meininki yltyi hikiseksi ja sitten loppui. Sen sijaan ilma oli pysynyt hikisenä, vaikka oltiin päästy pitkälle tämän vuorokauden puolella. Ei paljon palellut kotiin pyöräillä, vaikkei ylävartaloa verhonnut kuin yksi paita. Meinasit tulla ikävä ilmaiseksi saamaani isoa tuopillista jäävettä.

Jäävettä kuluu nytkin, tai maitoakin piti lasillinen juoda tulisen wokkivihannes-riisi –aterian jälkeen. Ei tee näillä keleillä mieli leipoa, vaikka leipä onkin loppu. Lienee odotettava yöhön myöhään.

Pallot

2006-07-05T12:05:00.000-07:00

Pallot ovat yleensä jokseenkin pyöreitä. Ainakin parhaat niistä. Erimuotoisten pallojen pallousominaisuudet ovat heikommat. Pyöreyttä pidettiin ennen vanhaan täydellisimpinä muotona. Nykyään harva jaksaa pohtia moisia. Maapallonkin pyöreys on jo tunnustettu ihan kirkon taholtakin. Tokihan littana maapallo olisikin aika kurja. Ja neliskulmainen vähän hassu. Sille varmaan marssilaisetkin nauraisivat.

Toki pyöreätkin pallot voivat hetkellisesti vaihtaa muotoaan, esimerkiksi jos niitä potkaistaan voimallisesta, kuten jalkapallossa on tapana. Hyvät pallot kuitenkin palautuvat hyvin entiseen muotoonsa.

Jalkapallo on hieno peli. Siinä potkitaan palloa ja joskus myös vihollisia. Silloin vihollinen yleensä kaatuu, vaikkei paljon sattuisikaan ja alkaa vilkuilla anelevasti tuomaria kohti. Tuomari rankaisee virheen tehnyttä, jos katsoo sen aiheelliseksi.

Myös fanit saattavat rankaista virheen tehnyttä pelaajaa. Jos esimerkiksi maalivahti torjuu huonosti, saattaa paikallinen mafia rangaistukseksi tappaa tämän. Tai jotain muuta yhtä kamalaa. Suomessa ei onneksi tällaista tapahdu, vaan fanit ainoastaan haukkuvat huonosti pelannutta pelaajaa keskinäisissä keskusteluissaan tai nettifoorumeilla.

Enimmäkseen fanit kyllä rankaisevat vihollisjoukkueen faneja. Niitä saatetaan vaikka vetää turpiin. Englannissa vihollisfaneja on tarinoiden mukaan menty turpiin vetämään pidemmänkin matkan päähän. Se on miesten hommaa se.

Onneksi en jaksa fanittaa ja näin ollen voin keskittyä seuraamaan taiturimaista peliä. Jospa vanha herra Zidane väläyttäisi vielä eroottista pallokosketustaan.

Terhoja

2006-07-02T02:26:00.000-07:00

Luinpa tuossa Jari Tervon novelleja. En tosin paskalla tällä kertaa, siellä on vielä Melleri kesken, vaan sängyssä makoillen eilisin rapulan väsyttämänä. Oli melkoinen rapula se, voi pojat. Mahassa ei meinannut pysy muu, kuin Rapalan vaaput ja niitäkään ei siihen hätään ollut. Mutta eipä siitä sen enempää, kunhan mainitsin maineen kasvattamiseksi, mikäs kynäilijä ja basisti se sellainen olisi, joka ei rappioelämää vietä. No parempi varmaan. Vaikka Melleri kyllä vähän huononi lopetettuaan juopottelun. Tai sen tekstit ainakin. Tai niin olen kuullut isolla kirkolla puhuttava, itse en asiasta tiedä mitään.

Tervo sen sijaan on hämmästyttävän hyvä niinkin ärsyttäväksi tyypiksi. Tai ehkä juuri siksi. Kirjojensa lukemisessa on se vaara, että saattaa itse saada päähänsä yrittää vastaavaa, vaikka paremmin osaisi jotain muuta.

Wikipedia mainitsee Tervon harrastukseksi jalkapallon. Jos haluaisi olla uutisvuotomaisen nokkela, voisi esittää kysymyksen, että pallona vai pelaajana. Mutta koska olen kiltti ihminen, en lähde moiselle linjalle.

Tästähän aasinsiltaa pitkin pääsisi sulavasti ja jalat kuivina joko Wikipediaan tai Uutisvuotoon. Kumpi sitten tietolähteenä on luotettavampi, siitä on vaikea mennä sanomaan mitään. Mutta toivoa sopii, ettei sillan alla ole mörköä, sängyn alla tuntui viime yönä olevan jos jonkinlaista mönkijäistä ja monsteria. Ettei jopa komodo.

Paskalla part.2

2006-06-29T11:33:00.000-07:00

Kävin tänään jälleen tapani mukaan paskalla. Ja koska olin aiemmin käynyt yhtyetovereiden kanssa kiinalaisessa ravintolassa syömässä, pomon laskuun tietenkin, noutopöydästä mahani pullolleen vierähti siellä tovi jos toinenkin.

Tällä kertaa lukuvuorossa oli Melleriä. Runokirja nimeltään Mau-Mau onkin tilanteeseen sopivasti vieläpä ruskeakantinenkin. Ehdin siis session aikana lukemaan useita sivuja hyvin kulkevaa ja ilmeisen ilmaisuvoimaista tekstiä. Mutta mistä siinä sitten puhuttiin, onko siinä sanomaa, mitä häh? En minä tiedä, ei hajuakaan, mutta hirmuinen draivi tuotti nautinnollisen lukukokemuksen.

Tästäpä sitten tulikin mieleeni, kun joskus iloisena kuuntelin Ornette Colemanin free jazzia ja joku totesi, ettei ymmärrä moista musiikkia. En minäkään ymmärrä, mutta pidän. Miksi kaikkea pitäisi yrittää ymmärtää ja analysoida? Eikö se riitä, että tykkää?

(Tähän väliin soitinyhtye Interspectional esittää kappaleen Useless Analysis)

Mitä se onkaan se hyvä? Jätänpä naturalistisen virhepäätelmän tekemättä taiteenkin alalla.

Supersankareita

2006-06-25T10:05:00.000-07:00

Supersankarit ja mutantit ne on aika epeleitä kuulkaas, kaiken maailman supervoimia ja muita, jotka olisivat pikkupoikana olleet vaikka kuinka mahtavia. Siinä sitten pikku-Jarkko etsii viemäristä, että olisikohan täällä joku mutanttimajava, joka minua purisi tai vaikka mutageenia tai kenties seerumia. Kyllä se vaan kelpaisi, kun olisi supervoimia.

Mutta miten terveitä arvoja ja supersankarit nuorisolle välittävätkään? Hämähäkkimieselokuvastakin sen jo oppi, että kyllähän tuo nörttipoikakin voi saada unelmatyttönsä, tosin ensin pitää saada mutanttivoivat, teipillä korjatuissa silmälaseissa ei oikein ole saumaa. Supersankarin käsivarsille varmaan on useampikin beibi pelastettavaksi pyrkimässä.

Hulkilla asiat olivat kenties hieman inhimillisemmin. Nainen oli jo ennen kuin mutanttimeinigit alkoivat (takakannessa väitettiin exäksi tosin) ja vaikka isolla vihreällä mörököllillä oli jopa antisankarimaisia piirteitä ei nätti Jennifer-typy lakannut osoittamasta lämpimiä tunteitaan.

Tämähän on ihan karmeaa tuubaa, ei saakeli. (kirj.huom.)

Conan Barbaari on kuitenkin kovin jätkä kaikista ja ottaa varmana kaikki naiset, paitsi ne, joita ei halua.

Paskalla

2006-06-24T03:27:00.000-07:00

Kävin äsken paskalla. Jo toistamiseen tänään. Minulle se on ihan normaalia. Etenkin krapulapäivinä voi joutua käymään montakin kertaa. Usein kyllä muutoinkin. Etenkin, jos ensimmäiselle istunnolle joutuu lähtemään hätäisesti, esimerkiksi kesken aamukahvin.

Toisella kerralla paska on yleensä löysempää kuin ensimmäisellä. Ja niin edespäin. Viimeiset rapulapaskan jäänteet ovat jo melkoista velliä. Millaisiahan analyysejä Dali olisi moisesta tehnyt? Muistelen lukeneeni, että hän tarkasteli ulosteitaan.

Miksei paskomisesta puhuta juurikaan? Onko se nykyajan tabu? Syömisestä puhutaan, paljonkin. Nukkumisesta ja unista puhutaan. Seksistäkin voi ainakin jossain määrin puhua, mutta jos kirjoitan novellin, jossa käydään paskalla, niin siinä on sitten jotain vikaa.

Minulla on tapana lukea jotain pientä pöntöllä istuessani. Usein runoja tai sitten lyhyitä novelleja. Äsken luin pari lukua Bukowskia, Lounaalla. Joskus istahdan lukemaan jopa kusella käydessäni.

Pöntöltä yltää keittiön pöydälle, jonka laidalla on kasa lehtiä, musiikkikauppojen mainoksia ja yleensä joku kirja. Niistä sitten valikoin. Pönttöni on muuten klassinen ja loistava IDO59.

Loppuun vielä runo:

Ruskea valloittaja

Joskus vetämisestä huolimatta jää pieni kakkakikkare
kenenkään huomaamatta killumaan pöntön pohjalle
ja seuraavan kerran, kun vilkaisee posliinipossun uumeniin
voi nähdä ruskean värin hiljalleen etenevän
kuin maailmanvalloitus mielessään

Juhannus

2006-06-23T08:50:00.000-07:00

Oli yllättävän vaikeaa löytää rantakaistale, jolla ei olisi ihmisiä. Istuuduin kuitenkin sellaiselle. Join tölkistä halvinta kaljaa, mitä lähikauppa tarjoaa ja luin Bukowskia. Ihan oikeasti.

Auriko meni pilveen ja alkoi tuulla. Laineet nostattivat pintaan lumpeenlehtiä, jotka heiluivat aivan kuin joku perkeleen Tuomiojärven Hirviö olisi ollut nousemassa pintaan. Au Pair hakkasi junttarytmiä korviini. Mietin, että voisin tulla hulluksi, kuten edellisöisessä unessani.

”Mul on suvun taipumus synkkyyteen”, lauloi TikTak. Mummo kutsui sitä joksikin `psyykilliseksi herkkyydeksi´. Äidin ruumiinavauspöytäkirjassa sille oli hienompikin nimi.

Aurinko tuli takaisin esiin. Join kaljan loppuun ja pyöräilin kotiin.

Kaikkea voi väittää defenssiksi.

Joskus kitara on vain fallossymboli.

Alku

2006-06-22T10:57:00.000-07:00

Hieman alkupohdintaa päiväkirjan tms. luonteesta tai jostakin:

Meneekö käsi seinästä läpi? Meneekö? No ei se me. Ei mene. Olen siis valveilla ja voin aloittaa tämän blogin tai nettipäiväkirjan tai mikä lie tämä tällainen nyt onkaan.

Olen toki joskus ennenkin pitänyt päiväkirjaa ja mietin jo silloin, että missä määrin se kertoo todellisuudesta ja missä määrin siitä, millaista todellisuuden toivoisi olevan tai mitä se tuntuu olevan.

Kun esimerkiksi kertoo päiväkirjalleen, että se ihana tyttö tulee huomenna syömään, teen kaikkea hyvää ja leivon leipääkin ja kenties jopa kaivan kynttilät kaapin perukoilta ovat toiveet huomattavasti korkeammalla kuin yöllisessä tekstiviestissä paljastuva todellisuus: ei hän tulekaan. Eipä jätä paljon kysyttävää.

Toisaalta myöskin edellisen kaltaisen tapahtuman jälkeiset angstipurkaukset lienevät hieman ylimitoitettuja todelliseen ahdinkoon verrattuna. Jäihän sitä itselleen isompi kasa oivallista sapuskaakin syötäväksi.

(apua, tämä vaikuttaa ihan äidinkielen aineelta, yök kirj. huom.)

Sitä missä määrin subjektiivinen kokemus ylipäätään vastaa todellisuutta voisin ehkä pohtia joskus toisella kertaa. Ja silloin pitää yrittää muistaa hienostella ja käyttää termiä fenomenologiset sulkeet. Tai sitten jotain aivan muuta.