Hanurimonologeja

Olen tuolla paskalla istuessani lukenut viime aikoina vaginamonologeja. Vaginoista kuitenkin tiedän vain sen, mitä isot pojat ovat kylillä kertoneet, joten en kirjoita niistä tällä kertaa.

Oma perseeni, jota myös hanuriksi kutsutaan, pitää useinkin monologeja. Harvemmin sillä mitään kummempaa asiaa on, kunhan prööttäilee ja haisee pahalta. Mutta sellaisia ovat usein muidenkin yksinpuhelut, joten en sitä siitä paheksu.

Olen myös - niiltä isoilta pojilta siellä kylillä – kuullut, että joskus naisihmisten takamukset päästelevät seireenimäistä kutsumonologia ja johdattavat humalaiset huojujat, nuo urbaanit merimiehet, pahoille teille.

Pieni venäläinen näppäinhanurini on siitä metka, että se joskus pyrkii dialogiin tai jopa suurimuotoisempaankin elämöintiin muiden soitinten kanssa. Tästä on jopa todisteita.

Kimmo Pohjosen hanuri taas yltää mitä uskomattomimpiin suorituksiin, minkä sain itsekin taannoin KTU:n keikalla Lutakossa todistaa.