Friday, April 13, 2007

Kauppaa reilusti

Ostinpa tässä hieman vaatteita huuto.netistä ja tässä niitä odotellessani pohdin sitten kaikenlaista. Enimmäkseen tissejä toki. Välillä myös sitä, että kengätkin pitäisi jostain löytää. Netistä tennareita etsiessäni huomasin, että niistäkin saisi ns. reilun kaupan versiota. Hinta on tietenkin moisista läpysköistä ehkä hieman reilu, mutta toisaalta ne aidon merkkisetkin sen saman maksavat. Vaikka sellaisiahan en tokikaan edes haluaisi.

No kyllä noilla entisillä kengillä vielä jonkin aikaa pärjää, hieman vaan kunnostusta kaipaavat. Samoin nuo housut, joista jo paikkakin on puhki kulunut. Eli vielä on aikaa pohtia eri kaupankäyntitapojen reiluutta tai sen puutetta ja lopulta päätyä halpoihin lapsityövoimatennareihin.

Kuulinpa jonkun neropatin joskus ostaneen reilun kaupan banaaneita normibanskujen hinnalla. Mikäköhän logiikka siinäkin oli? Kunnon Robin Hood toki ostaisi normibanaaneja, mutta löisi niihin reilun kaupan hintalapun.

Robin Hood –asustekin kyllä metka olisi. Tarvitsen nimittäin myös esiintymisasun, jossa voisin tyylikkäästi esittää musiikkia muinaissoittimin. Reilusti varmaan jotain käytettyä tai itse tehtyä tai varastettua. Kaupat pelottavat reilusti.