Syyllisyys

Kävin tässä eräänä päivänä kaupassa ostamassa kotiviiniaineksia. Pönttö pulputtaa jo iloisesti. Kassalinjoja kaupassa oli monia, ja sellaisten kassojen, jotka eivät olleet käytössä, kautta kulkemista oli rajoitettu porteilla tms. häkkyröillä, kyllä te tiedätte. Jos kahdesta vierekkäisestä kassasta toinen on suljettu, on kassojen väliin jäävästä leveästä kulkualueesta siis toinen puoli tukittu portilla. Tällaiseen porttiin oli eräs iäkäs rouva ilmeisesti jonon ohi kiilatessaan onnistunut törmäämään ja suuren ääneen sitten toitotti, miten moiset rakennelmat ovat hengenvaarallisia ja sanomaansa tehostaakseen vielä runksutti porttia. Ei sellaisia saisi kaupoissa olla, hän oli siihen törmännyt, hengenvaarallisia, pois sellaiset.

Itse sain ostokseni suoritettua ajautumatta välittömään hengenvaaraan ja lähdin pyöräilemään, toki silloin kuolemaa uhmaten, kotiin päin. Kotimatkalla sattumalta ohitin edellä mainitun rouvan ja hänen miehensä ja kapealla pyörätiellä kun ohittaminen kestää, niin satuin kuulemaan heidän keskusteluaan. Tai ei se mitään keskustelua varsinaisesti ollut. Rouva vieläkin marmatti ja eihän mies siinä nyt oikein mitään voinut, syyllinen kun oli. Joku mieshän sen portin sinne kauppaan oli luultavasti rakentanut. Varmaankin tappamistarkoituksessa.

Naapurini varmaan yritti herätellä rapulaisia syyllisyydentuntoja kanssaeläjissään tänään, koska alkoi puoli yhdeksältä aamulla luukuttaa musiikkia. Mutta hähähähääää, minulla ainakaan ei ollut rapulaa. Ja arvaa harmittiko? Sen sijaan nukkuminen on viime päivinä sen verran heikosti sujunut, että tuntoja ei pahasti tarvitse herätellä. Kai ne paljon puhutut defenssit vielä nukkuvat ja mitä omituisemmat asiat saavat aikaan liioiteltuja tunnereaktioita, ihmeelliset asiat meinaavat itkettää ja kaikki kaunis sattuu silmiin.

Minun piti vielä pahoitella, että viime aikoina täältä on saattanut kuulua meteliä, häh, ja olen lipsunut aiheesta.