Sunday, May 01, 2011

Kahen kilon jytky

Kahen kilon jytky! Nimittäin oli huh huh. Melkoinen kasa kakkaa jytkähti pyllystäni pönttöön näin vappulounaiden jälkimainingeissa ja koska siiastuskausi ei ole vielä alkanut toi se mieleeni äskeiset vaalit.

Vaaleissa usein on hankalaa löytää ketään ehdokasta, tai oikeastaan puoluetta, jota voisi hyvällä omalla tunnolla äänestään. Jos kaiken maailman vitsipuolueet sivuutetaan, jää tarkasteltavaksemme Kommarit, Vasurit, Kokoomus, Keskusta, Demarit ja Viheriät. Näistä sitten voi alkaa rankkaamaan pahimpia pois.

Keskusta nyt on Keskusta ja Demarit aika laimeita ja Kommunistitkin vähän vanha juttu, vaikka laulunsa ovatkin mitä parhaimpia. Jätettäköön nämä tällä kertaa laajempien tarkastelujen ulkopuolelle.

Kokoomuslaisethan ovat tunnetusti pahoja ihmisiä, joten heitä äänestänee ainoastaan vannoutunut heavy metallisti. Vaikka tunnenkin ajoittain lievää viehtymystä pahuuteen, pidän kuitenkin enemmän kaikenlaisesta pelleilymusiikista. Näin ollen suoritin arvontani Vasureiden ja Viherpiirpertäjien välillä.

Näiden välillä kamppailu olikin kova ja verinen. Vihreät olivat julistautuneet Perussuomalaisten vastavoimaksi ja näin jälkikäteen tarkastellen uhosivat aivan liian pienillä lihaksilla. Lisäksi Vihreät ovat toki hieman ärsyttäviä cityhipstereitä.

Vassarit sen sijaan julistivat itsensä hieman urpoiksi internetissä ja sosiaalisissa medioissa keskittymällä lapsellisesti ja henkilökohtaisuuksiin mennen haukkumaan vihollispuolueidensa jäseniä, kannattajia, pukeutumista ja varmaan kaikkia muitakin henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Kyseisellä metodilla pärjää varmaan ala-asteen vaaleissa hyvinkin.

Oma ratkaisuni oli alkaa kasvattaa ironista metsuripartaa ja antaa ääni Vihreille. Vihreinä rehottavat myös chilipensaat. Kohta ei sekaan mahdu. Ihan hyvä väri se on.