Friday, December 19, 2008

Urveloiden Joululevy: Jouluksi kotiin

Jotkut Urvelot, eli Valkoinen Lootus, J.P.Ukki, P.A.Nunanuttu, Joel Oulu ja Kaineri Kuusi ovat Tero Tunturin kanssa äänittäneet melkoisen pläjäyksen uutta joulumusiikkia.

Levy alkaa, kuten monen muunkin joulu, kappaleella Jouluksi kotiin. Siellä kotona sitten huomataan, että meininki ei olekaan ihan sama kuin lapsuuden jouluina. Tarkemmin ajatellen, eihän se ole ollut sitä enää vuosikausiin. Arkirealismia vai inhorealismia, se kai riippuu tulkitsijasta.

Rumpalina toimiva Casio onnistuu persoonallisilla filleillään tiputtamaan useammankin soittajan reestä useampaankin kertaan ja ylväs kitarasoolo puolestaan meinaa tiputtaa kuulijan tuolilta. Solistin vibrato on niin syvä ja muhkea, että melkein voi kuulla viiksien tuhinan.

Seuraava kappale, Joulupukin krapula, kertoo joulun ahkeran työläisen kommelluksista, Meininki on ajoin nousuhumalaisen railakas ja toisinaan taas laskuhumalaisen masentunut. Moiseen lähes progressiiviseen vaihteluun sopiikin oivallisesti keskivälin huilukaksintaistelu, jonka taustalla basisti intoutuu melkoiseen iloitteluun.

Kolmantena kuullaan Joulu työvoimatoimistossa. Ahkerasta työnhausta uupunut päähenkilö nukahtaa työkkäriin jonoon ja jää jouluksi lukkojen taakse. Alun Neilyoungmaisita tunnelmista päästään kertosäkeen konekompin tahdittamina Anssikelamaisiin fiiliksiin ja mikäs sen sopivampaa, tekeväthän Kela ja Työvoiomatoimisto ainakin näennäisesti yhteistyötä.

Komodon joulu jatkaa samaa linjaa kertoen myöskin vähäosaisten joulunvietosta. Tämä tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun joulun hengen mukaisesti tulontasausta suorittaen saadaan jouluiloa myös köyhään talouteen ja ystävätkin saapuvat paikalle.

Lopetuskappaleena on ylväs versio O Tannebaumista sovitettuna neljälle bassokitaralle ja noin tusinalle fuzzille. Meininki ja soundi ovat sen sorttiset, että varmaan Jeesuskin tärisee haudassaan ja Joulupukilta tipahtava tekohampaat.

Äänite ilmestyy yleisesti kuultavaksi lähipäivinä: http://www.myspace.com/joulupukkijaapurit