Julkisesti liikenteessä

Julkisen liikenteen maksut olivat näemmä nousseet vuodenvaihteessa, mutta matkustaminen ei muuttunut sen mukavammaksi.

Neljän päivän juopottelun jälkeen kuusi tuntia yleisissä kulkuneuvoissa on melko juhlava kokemus. Kanssamatkustajat pelottavat, mitä omituisemmat asiat itkettävät tai joskus jopa hysteerisesti naurattavat, lukea ei voi, ettei tule paha olo, eikä muualle tohdi katsella, koska huomaisi muiden tuijotuksen. Edes pieraistakaan ei uskalla, ettei vaan paska livahda housuun.

Siinä on sitten varmuuden varalta mentävä junan vessaan pöräyttämään ja kyllähän sieltä joku varpusparven puolikas yleensä lennähtääkin. Ja peräaukon seutu kiittää päivän viidennestä pyyhintäsessiosta. Paperista voi sitten tarkkailla, jääkö enemmän ruskeaa vai punaista ja sen mukaan tehdä päätöksen pyyhkimisen jatkamisesta.

Junamatkan jälkeen voi tauolla ihmetellä, miksi valotaulun mukaan kotiin vievä bussivuoro näyttää puuttuvan ja epäillä salaliittoa. Kun oikea auto lopulta löytyy, on sieltä etsittävä mahdollisimman suojaisa istumapaikka. Onneksi näyttää ja haisee niin pahalta, että kukaan ei tunge viereen. Matkan aikana bussi lämmitetään tukahduttavan kuumaksi ja jos se ei vielä saa oksennusta lähentelemään kurkunpäätä ajaa kuski varmuuden varalta kaikista mahdollisista töyssyistä ja tekee ihmeellisiä äkkijarrutuksia ja –kiihdytyksiä.

Kotikaupungissa pitäisi vielä päästä asemalta kotiin ja paikallisliikenteen bussi on tietenkin mennyt kaksi minuuttia sitten ja joutuu edellisen hikisenä palelemaan parikymmentä minuuttia odotellen seuraavaa. Ja koko ajan pitää vielä pelätä muita odottelijoita.

Ja kotona sitten odottavat liskot…