Kävin tänään jälleen tapani mukaan paskalla. Ja koska olin aiemmin käynyt yhtyetovereiden kanssa kiinalaisessa ravintolassa syömässä, pomon laskuun tietenkin, noutopöydästä mahani pullolleen vierähti siellä tovi jos toinenkin.
Tällä kertaa lukuvuorossa oli Melleriä. Runokirja nimeltään Mau-Mau onkin tilanteeseen sopivasti vieläpä ruskeakantinenkin. Ehdin siis session aikana lukemaan useita sivuja hyvin kulkevaa ja ilmeisen ilmaisuvoimaista tekstiä. Mutta mistä siinä sitten puhuttiin, onko siinä sanomaa, mitä häh? En minä tiedä, ei hajuakaan, mutta hirmuinen draivi tuotti nautinnollisen lukukokemuksen.
Tästäpä sitten tulikin mieleeni, kun joskus iloisena kuuntelin Ornette Colemanin free jazzia ja joku totesi, ettei ymmärrä moista musiikkia. En minäkään ymmärrä, mutta pidän. Miksi kaikkea pitäisi yrittää ymmärtää ja analysoida? Eikö se riitä, että tykkää?
(Tähän väliin soitinyhtye Interspectional esittää kappaleen Useless Analysis)
Mitä se onkaan se hyvä? Jätänpä naturalistisen virhepäätelmän tekemättä taiteenkin alalla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment