Paskalla

Kävin äsken paskalla. Jo toistamiseen tänään. Minulle se on ihan normaalia. Etenkin krapulapäivinä voi joutua käymään montakin kertaa. Usein kyllä muutoinkin. Etenkin, jos ensimmäiselle istunnolle joutuu lähtemään hätäisesti, esimerkiksi kesken aamukahvin.

Toisella kerralla paska on yleensä löysempää kuin ensimmäisellä. Ja niin edespäin. Viimeiset rapulapaskan jäänteet ovat jo melkoista velliä. Millaisiahan analyysejä Dali olisi moisesta tehnyt? Muistelen lukeneeni, että hän tarkasteli ulosteitaan.

Miksei paskomisesta puhuta juurikaan? Onko se nykyajan tabu? Syömisestä puhutaan, paljonkin. Nukkumisesta ja unista puhutaan. Seksistäkin voi ainakin jossain määrin puhua, mutta jos kirjoitan novellin, jossa käydään paskalla, niin siinä on sitten jotain vikaa.

Minulla on tapana lukea jotain pientä pöntöllä istuessani. Usein runoja tai sitten lyhyitä novelleja. Äsken luin pari lukua Bukowskia, Lounaalla. Joskus istahdan lukemaan jopa kusella käydessäni.

Pöntöltä yltää keittiön pöydälle, jonka laidalla on kasa lehtiä, musiikkikauppojen mainoksia ja yleensä joku kirja. Niistä sitten valikoin. Pönttöni on muuten klassinen ja loistava IDO59.

Loppuun vielä runo:

Ruskea valloittaja

Joskus vetämisestä huolimatta jää pieni kakkakikkare
kenenkään huomaamatta killumaan pöntön pohjalle
ja seuraavan kerran, kun vilkaisee posliinipossun uumeniin
voi nähdä ruskean värin hiljalleen etenevän
kuin maailmanvalloitus mielessään