Sunday, September 17, 2006

Minulla on (uskokaa tai älkää) muutamia hieman nuorempia, eli noin parikymppisiä, kavereita, joiden seurassa sitten tulee vitsailtua omasta vanhuudestaan. Olen siis kaksikymmentäkuusi. Eihän tuollainen ikäero oikeastaan vaikuta yhtään mihinkään, paitsi ehkä joihinkin baareihin sisäänpääsyyn.

Tapana on kuitenkin puhua aina vanhoista hyvistä ajoista. Mutta oliko mikään eri tavalla minun lapsuudessani verrattuna itseäni viitisen vuotta nuorempiin? Mieleen tulee pari asiaa.

Kun minä oli yläasteella, juuri kenelläkään ei ollut kännykkään, kun menin lukioon, niitä oli muutamilla. Itse ostin ensimmäisen kännykkäni ylioppilaslahjarahoilla vuonna 1999 viimeisimpien joukossa. Ja se puhelin muuten kesti monta vuotta.

Koska meillä siis ei lapsina ollut kännyköitä, ei ulkona ollessaan voinut soittaa kavereille, että ”misä sää oot” ja muutenkin piti sopia kaikki tapaamiset tarkemmin. Myöskin oli aivan mahdollista lähteä vaan soittamaan ovikelloa ja kysyä, että oliko etsitty kaveri kotona. Nykyäänhän moisesta ei ole puhettakaan, vaan asia tulee varmistettua kännykällä ennalta.

Ja sitten tämä iki-ihana internet. Luultavasti törmäsin moiseen verkkoon ensi kertaa joskus yläasteella. Lukioiässä sitä tuli varmaan satunnaisesti käytettyä, mutta enpä muista, että kovinkaan monella olisi ollut vielä nettiyhteyttä kotona.

No nyt on kyllä niin tylsää juttua, että lopetan täältä tähän.

No comments: