Keskusteluja on monenlaisia. Toisinaan ne ovat helppoja, toisinaan vaikeita. Kenties useammin vaikeita. Ainakin kaltaiselleni ihmiselle, jolle asiat ovat vaikeita.
Kerran joissakin hipoissa keskustelin erään aasialaisen (en muista, minkä maalaisen) vaihto-opiskelijan kanssa. Jo esittelyvaiheessa tuli pienoisia ongelmia, kun minä ärrävikaisena yritin selittää nimeni oikeaa ääntämystä. No eihän se toki vakavaa ollut ja siitä saatiin myös paljon aihetta keskusteluun eri kielten ääntämysasuista ynnä muusta. Monestikin englannin sanasto meinasi loppua kesken, mutta hilpeä humalatila pelasti ja keskustelu oli hyvinkin mielenkiintoinen.
Hankalia ovat usein myös keskustelut, jotka alkavat esim. sanoilla
1) Sä oot kuulemma vittuillu mun kaverille.
2) Ootteko te niitä sivareita?
3) Heitä femma!
4) Ootko sä joku homo vai?
5) Yms. yms.
Onneksi sitä nykyään malttaa usein pitää suunsa kiinni, eikä keskustelu siirry laduille, jotka johtavat nyrkkeilykehään. (Urheiluvertauksia, nyt on mies!)
Jotkut ihmiset tietävät itseäni paremmin, mitä ajattelen. Myös tällöin keskustelu on hieman hankalaa. Tosin silloin se on myös tarpeetonta, koska vastapuoli voi hoitaa koko homman yksinään. Mihin basistia tarvitaan, kiipparisti voi hoitaa hommat vasemmalla kädellään.
Huuliharppukeskustelut ovat mainioita.
Yleisimmin keskustelun vaikeudet taitavat johtua omasta kehnoudestani, mut hei, tää on miun blogi, mielummin haukun muita, kuin itseäni. Ainakin aina joskus.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment