Täydellisyydestä

Olin tuossa hieman levytystoimissa basistin ominaisuudessa. Äänittelimme siinä sitten rumpu- ja bassoraitoja livebändifiilikseen pyrkien, eli onhan siellä epätarkkuuksia seassa, vaikka selkeät soittovirheet paikkasinkin. Eihän se täydellinen suoritus ole, mutta aika lähellä parasta, mihin pystyn. Ja sitä paitsi jos matemaattisen tarkka ja täydellisen virheetön soitto olisi parasta mahdollista, niin silloinhan sekvensseri groovaisi kuin kiimainen poro kevätlaitumilla.

Entäs täydellisyys muilla elämänalueilla? Onko sitä ylipäätään muualla, kuin Olkiloudossa? Vieläkö muistelet sitä hienon ravintolan illallista upeine kattauksineen ja kalliine viineineen vai oliko kuitenkin muistettavampi se kerta, kun syötiin tuorepastaa ja jauhelihakastiketta ja jouduit istumaan lattialla, kun ei minulla mitään ruokapöytää ole. Taisitpa vielä läikyttää sitä halpaa punaviiniä tiimarin kahvimukista sille kirpputorilta löytämällesi paidalle.

Olkiluodon täydellisyys on toivottavasti virheettömyyttä, mutta missään inhimillisemmässä kontekstissa se ei kelvanne täydellisyyden määritelmäksi tai edes riittäväksi tai välttämättömäksi ehdoksi. Virheetön Windowskin voisi toki olla mukava, muttei varmaan täydellinen sekään.

Entä sitten täydellinen ihminen? Virheetönkö? Nyt alkaa jo pelottaa, aika paeta.

Räminä on osa rokkia.